Käsky --- kohtelias pyyntö --- säälin aneleminen.
Kaaviossa oikealle päin siirryttäessä käytetään enemmän kohteen tunteiden manipulointia.
Tekotyhjä
2 tuntia sitten
perjantai 24. kesäkuuta 2011
keskiviikko 27. huhtikuuta 2011
Levy-yhtiöt ovat nykyajan suurimpia piraatteja
Harrastan biljardipiireissä tiedotustoimintaa ja taannoisten EM-kisojen aikaan yksi tuttavani tallensi netissä näytetyn livestreamin kasipallon finaalista, jossa pelasi suomalainen. Pyysin EM-kisojen järjestäjäorganisaatiolta luvan sille, että video laitetaan jakoon nettiin. Järjestön tiedottaja antoi tähän luvan. Video meni jakoon Youtubeen ja nyt tallennuksen tekijä kertoo, että on saanut huomautuksen tekijänoikeuksien rikkomisesta kahdelta levy-yhtiöltä. Kuten videolta näkee, videolla kuultava musiikki on pelipaikalla soitettua taustamusiikkia. Huonolaatuista ja peittyy tietysti pelaamisen ja yleisön ääniin.
Miten kenelläkään voi edes olla aikaa tämmöiseen?
Miten kenelläkään voi edes olla aikaa tämmöiseen?
perjantai 1. huhtikuuta 2011
Entistä enemmän alkaa tuntua siltä, että teoreettinen märehtiminen blogeissa ei ole millään tavalla perusteltua, koska nykypäivänä on teknisesti niin helppoa tehdä kaikkea tuottavaa. Toki blogeja voi käyttää itsensä ja muiden viihdyttämiseen, mutta blogijutuissa on niin usein sellainen sävy, että valistetaan muita tai valitetaan maailman vääryyttä. Ikään kuin mikään muuttuisi blogikirjoituksesta. Teknologian mahdollistama "vipuvoima" on niin valtava, että asioiden teoreettinen jahkailu tuntuu vain niin turhalta.
En tarkoita, että blogikirjoittelun sijaan pitäisi lähteä välttämättä parantamaan maailmaa (mihin suuntaan itse kukin sitä sitten haluaakin muuttaa). Vaan että löytää sen tekemisen muodon, joka on itselle kaikkein luontevinta ja tekee sitten. Sen sijaan että pyörisi blogimaailman keinotekoisessa tärkeydentunteessa. Täällä voi niin helposti sotkea itsensä tunteeseen, että nyt ollaan jossain todella tärkeän äärellä vaikka blogit parhaimmillaan ovat jonkun muun homman sivutuote.
Tämä ei ole mikään "kaikki on turhaa" -tilitys tai edes "blogikirjoittelu on turhaa" -tilitys. Lähinnä varoitus itselle, että kun tarpeeksi kauan pyörii täällä generoitujen ajatusten ympärillä, niin ne alkavat vaikuttaa tärkeiltä pelkästään sen takia, että niiden ympärillä pyörii paljon. Mutta samalla kadottaa kosketuksen todellisuuteen ja siihen mikä on oikeasti merkityksellistä.
Pidän sitä ihan hyvänä ohjenuorana, että jos aihe herättää kovasti tunteita, niin on suuri riski, että mennään vahvasti väärään suuntaan. Tunnereaktio on tietysti aina merkki jostain, mutta sen kanssa ei kannata jäädä piehtaroimaan. Se on kuin varoitusääni monimutkaisesta laitteesta. Varoitusääni kertoo jostain, mutta sillä äänellä sinänsä ei ole sen suurempaa itseisarvoa.
En tarkoita, että blogikirjoittelun sijaan pitäisi lähteä välttämättä parantamaan maailmaa (mihin suuntaan itse kukin sitä sitten haluaakin muuttaa). Vaan että löytää sen tekemisen muodon, joka on itselle kaikkein luontevinta ja tekee sitten. Sen sijaan että pyörisi blogimaailman keinotekoisessa tärkeydentunteessa. Täällä voi niin helposti sotkea itsensä tunteeseen, että nyt ollaan jossain todella tärkeän äärellä vaikka blogit parhaimmillaan ovat jonkun muun homman sivutuote.
Tämä ei ole mikään "kaikki on turhaa" -tilitys tai edes "blogikirjoittelu on turhaa" -tilitys. Lähinnä varoitus itselle, että kun tarpeeksi kauan pyörii täällä generoitujen ajatusten ympärillä, niin ne alkavat vaikuttaa tärkeiltä pelkästään sen takia, että niiden ympärillä pyörii paljon. Mutta samalla kadottaa kosketuksen todellisuuteen ja siihen mikä on oikeasti merkityksellistä.
Pidän sitä ihan hyvänä ohjenuorana, että jos aihe herättää kovasti tunteita, niin on suuri riski, että mennään vahvasti väärään suuntaan. Tunnereaktio on tietysti aina merkki jostain, mutta sen kanssa ei kannata jäädä piehtaroimaan. Se on kuin varoitusääni monimutkaisesta laitteesta. Varoitusääni kertoo jostain, mutta sillä äänellä sinänsä ei ole sen suurempaa itseisarvoa.
tiistai 29. maaliskuuta 2011
Mielessäni muhii kirjoitus akrasiasta, "tahdon heikkoudesta", mutta se odottaa vielä kypsymistä.
Keskeinen idea käy kuitenkin ilmi tästä Paul Grahamin tarkennuksesta artikkeliinsa Disconnecting Distraction:
Tietysti pitäisi määritellä tarkasti ensin ongelma, johon haetaan ratkaisua, jotta voidaan sanoa oliko ratkaisu tehokas. Mutta olen silti aika varma, että mikään tekninen ratkaisu ei ratkaise lopullisesti tätä akrasian ongelmaa. Kuten Grahamin huomiosta nähdään, homma kaatuu useimmiten siihen, että iskee "meta-akrasia" eli että yksinkertaisesti lopettaa kyseisen tekniikan käytön. Oli itsekuria ylläpitävä järjestely kuinka monimutkainen ja vedenpitävä tahansa, niin sen voi aina heittää kokonaan pois ja palata entiseen.
Uskon, että ratkaisu on pohjimmiltaan siinä, että löytää syyn miksi aivot preferoivat tiettyä "motorista ohjelmaa" toisen sijasta. Tällaisille konflikteille voidaan antaa nimiä kuten perfektionismi tai epäonnistumisen pelko ja niin edelleen. (Niitä on monia erilaisia.) Jostain syystä ne ovat useimmiten piilossa tietoiselta mieleltä. Tämän syyn esiinkaivaminen, tapauskohtaisesti, on uskoakseni se oikeasti tehokas keino parantaa tuottavuuttaan. Se ei siis ole kertaluonteinen ratkaisu eikä sen käyttämiseen ole mitään valmista sapluunaa. Mutta luulen, että se on lopulta ainoa tapa.
Keskeinen idea käy kuitenkin ilmi tästä Paul Grahamin tarkennuksesta artikkeliinsa Disconnecting Distraction:
Note: The strategy described at the end of this essay didn't work. It would work for a while, and then I'd gradually find myself using the Internet on my work computer. I'm trying other strategies now, but I think this time I'll wait till I'm sure they work before writing about them.Grahamin strategia oli siis käyttää toista työasemaa hupikäyttöön ja toista työkäyttöön. Saman idean heitti ilmoille Seth Godin. (Ja varmaan moni muu.)
Tietysti pitäisi määritellä tarkasti ensin ongelma, johon haetaan ratkaisua, jotta voidaan sanoa oliko ratkaisu tehokas. Mutta olen silti aika varma, että mikään tekninen ratkaisu ei ratkaise lopullisesti tätä akrasian ongelmaa. Kuten Grahamin huomiosta nähdään, homma kaatuu useimmiten siihen, että iskee "meta-akrasia" eli että yksinkertaisesti lopettaa kyseisen tekniikan käytön. Oli itsekuria ylläpitävä järjestely kuinka monimutkainen ja vedenpitävä tahansa, niin sen voi aina heittää kokonaan pois ja palata entiseen.
Uskon, että ratkaisu on pohjimmiltaan siinä, että löytää syyn miksi aivot preferoivat tiettyä "motorista ohjelmaa" toisen sijasta. Tällaisille konflikteille voidaan antaa nimiä kuten perfektionismi tai epäonnistumisen pelko ja niin edelleen. (Niitä on monia erilaisia.) Jostain syystä ne ovat useimmiten piilossa tietoiselta mieleltä. Tämän syyn esiinkaivaminen, tapauskohtaisesti, on uskoakseni se oikeasti tehokas keino parantaa tuottavuuttaan. Se ei siis ole kertaluonteinen ratkaisu eikä sen käyttämiseen ole mitään valmista sapluunaa. Mutta luulen, että se on lopulta ainoa tapa.
torstai 17. maaliskuuta 2011
Miksi innostuin Khan Academysta
Osasyy miksi olen niin innoissani Khan Academyn kaltaisista projekteista on se, että oma kokemukseni esimerkiksi juuri matematiikan opiskelusta on aika lailla ristiriitainen. Olin toisaalta innostunut matematiikasta ja se tuntui pääosin aika helpolta. Yliopistotasollakin matematiikka ja laskennan teorian tyyliset aiheet tuntuivat hauskalta, mutta opetus oli isolta osin todella huonoa.
Erityisesti matematiikan opetus oli sellaista, että varsinainen opetus oli usein suorastaan oppimisen tiellä. Ei sillä, että luennoijat olisivat tarjonneet väärää tietoa vaan että se oli pääosin paketoitu formaattiin, jossa tavallisen opiskelijan oli hyvin vaikea pitää motivaatiotaan yllä. Pelastukseksi tuleekin varmasti usein opiskelijoiden keskinäinen yhteistyö.
Khan Academyn malli on se, että opiskelijat käyttävät luentomateriaaliaan omassa rauhassa ja omaan tahtiin ja yhteistilaisuudet ovat harjoittelua varten. Luentomateriaalin pitää tietysti olla paloiteltu riittävän pieniin ja selkeisiin kokonaisuuksiin. (Ja harva opettaja tuskin osaa esittää materiaalinsa yhtä selkeästi kuin esimerkiksi tuo Sal Khan.) Tällä tavalla opiskelija voi esimerkiksi palata vaikeaksi kokemaansa aiheeseen uudelleen eikä tarvitse pelätä kysyvänsä tyhmiä. Sitten luentojen sijaan voisi olla tilaisuuksia, joissa harjoitellaan varsinaista touhua, vaikka laskemista. Tietysti kaikessa tulee eteen resurssit ja niiden riittävyys. Mutta se on minusta ilmiselvää, että luennointi nykyformaatissa on epätehokasta.
Matematiikan luennoija voi tietysti tähän väliin sanoa, että ne jotka eivät opi ovat tyhmiä ja että joillekin nykysysteemi ei näytä tuottavan ongelmia [1]. Mutta ainakin oma ja monien tuttujeni kokemus on se, että silloin kun asiat ovat olleet paremmin, ts. innostunut luennoitsija tai erityisesti innostunut laskuharjoitusten vetäjä ja oma motivaatiokin pysyy korkealla, niin tuloksetkin olivat selvästi parempia. Motivaation puute ja "tyhmyys" ovat usein seurausta (huonosta) opetuksesta.
En yritä väittää, että läheskään kaikki pystyisivät tekemään itsestään huippumatemaatikoita. Mutta tiellä siihen voi olla esteitä, jotka oltaisiin voitu välttää.
[1] Oma tarinansa on sitten se, että matematiikan luennoijiksi päätyy todennäköisimmin ihmisiä, joille tämä vallitseva opetustapa ei tuota ongelmia.
Erityisesti matematiikan opetus oli sellaista, että varsinainen opetus oli usein suorastaan oppimisen tiellä. Ei sillä, että luennoijat olisivat tarjonneet väärää tietoa vaan että se oli pääosin paketoitu formaattiin, jossa tavallisen opiskelijan oli hyvin vaikea pitää motivaatiotaan yllä. Pelastukseksi tuleekin varmasti usein opiskelijoiden keskinäinen yhteistyö.
Khan Academyn malli on se, että opiskelijat käyttävät luentomateriaaliaan omassa rauhassa ja omaan tahtiin ja yhteistilaisuudet ovat harjoittelua varten. Luentomateriaalin pitää tietysti olla paloiteltu riittävän pieniin ja selkeisiin kokonaisuuksiin. (Ja harva opettaja tuskin osaa esittää materiaalinsa yhtä selkeästi kuin esimerkiksi tuo Sal Khan.) Tällä tavalla opiskelija voi esimerkiksi palata vaikeaksi kokemaansa aiheeseen uudelleen eikä tarvitse pelätä kysyvänsä tyhmiä. Sitten luentojen sijaan voisi olla tilaisuuksia, joissa harjoitellaan varsinaista touhua, vaikka laskemista. Tietysti kaikessa tulee eteen resurssit ja niiden riittävyys. Mutta se on minusta ilmiselvää, että luennointi nykyformaatissa on epätehokasta.
Matematiikan luennoija voi tietysti tähän väliin sanoa, että ne jotka eivät opi ovat tyhmiä ja että joillekin nykysysteemi ei näytä tuottavan ongelmia [1]. Mutta ainakin oma ja monien tuttujeni kokemus on se, että silloin kun asiat ovat olleet paremmin, ts. innostunut luennoitsija tai erityisesti innostunut laskuharjoitusten vetäjä ja oma motivaatiokin pysyy korkealla, niin tuloksetkin olivat selvästi parempia. Motivaation puute ja "tyhmyys" ovat usein seurausta (huonosta) opetuksesta.
En yritä väittää, että läheskään kaikki pystyisivät tekemään itsestään huippumatemaatikoita. Mutta tiellä siihen voi olla esteitä, jotka oltaisiin voitu välttää.
[1] Oma tarinansa on sitten se, että matematiikan luennoijiksi päätyy todennäköisimmin ihmisiä, joille tämä vallitseva opetustapa ei tuota ongelmia.
sunnuntai 13. maaliskuuta 2011
Perusopetuksen tulevaisuus on Youtubessa
Sal Khanin kokoelma Youtubeen ladattuja videoita, joilla hän opetti serkuilleen matematiikan peruskonsepteja, on kasvanut voittoa tuottamattomaksi yritykseksi (Khan Academy), joka voi hyvinkin mullistaa koko opetusmaailman. Konseptissa ei ole sinänsä mitään vallankumouksellista uutta teknologiaa, mutta kokonaisuutena se on jo nyt auttanut tuhansia ja taas tuhansia oppilaita oppimaan tehokkaammin esimerkiksi juuri matematiikkaa. Kokoelma on sittemmin laajentunut käsittelemään mm. biologiaa ja talousasioita. Khanin tavoitteena on laajentaa kirjastoa käsittämään "kaikkia aiheita".
Khanin TED-puheesta käy hyvin ilmi millä tavalla tällainen lähestymistapa on tehokkaampi kuin perinteinen luokkaopetus. Erityisesti matematiikassa oppilaiden pitää rakentaa aiemmalle ymmärrykselle. Jos joku aihe jää epäselväksi, niin normaalissa luokkaympäristössä ei usein ole mahdollista jäädä auttamaan yksittäisiä oppilaita jo käsitellyissä aiheissa. Kun opetus on jaettu vaikkapa Khanin tekemien videoiden muotoon, niin oppilas voi palata uudelleen ja uudelleen vaikeaksi kokemiinsa konsepteihin. Ymmärryksensä tason voi tarkistaa (ja syventää) saitilla olevilla harjoituksilla. Khanin tarkoitus ei tietysti ole syrjäyttää perinteistä kouluopetusta vaan tarjota materiaalia, jonka avulla oppilaat voivat helpommin oppia erilaisia aiheita ja konsepteja.
Mielenkiinto Khanin touhuja kohtaan ei tarvitse olla vain kursorista vaan siellä voi vaikkapa itse käydä oppimassa asioita, jotka on jäänyt epäselväksi. Khanin videot ovat miellyttäviä kuunnella ja sopivan mittaisia (noin kymmenen minuuttia per spesifi aihe). Hän on selvästi innostunut opettamisesta ja erityisesti opettamistaan aiheista. Itsekin ajattelin hieman opiskella Khanin videoiden avulla.
Koko projekti on niin riemastuttavan positiivinen, että tulee melkein tippa linssiin. Projekti on monessa mielessä esim. Wikipedian matematiikka-artikkeleiden antiteesi: ei ole tarkoitus kuulostaa viisaalta vaan tarkoitus on yksinkertaisesti opettaa asioita. Vieläpä maailman tärkeimmästä aiheesta lähtien. (Vinkki: se on matematiikka.)
Tietysti olisi vielä hienompaa, jos saitilla olisi sisältöä myös suomeksi. Khan Academylla on tarkoituksena kääntää opetussisältö muille kielille, joten mitään varsinaista estettä sille ei olekaan. Toivottavasti jostain löytyy matematiikasta innostunut suomalainen, joka tekee Khanin videot suomeksi.
PS. Khan nostaa puheessaan mielenkiintoisen pointin oppimisnopeudesta ja lahjakkuudesta. Jotkut oppilaat tietysti oppivat nopeammin uusia konsepteja ja näitä olemme tavanneet pitämään lahjakkaina. (Itse kuuluin esimerkiksi matematiikassa tähän ryhmään kouluaikoina.) Mutta kun oppilailla on mahdollisuus rauhassa palata vaikeaksi kokemiinsa aiheisiin ja junnata niiden kanssa niin kauan kuin haluaa, niin nämä oppilaat ottavat lopulta lahjakkaat kiinni. "Lahjakkuus" voi siis olla jossain tapauksissa vain sattuman kauppaa.
Khanin TED-puheesta käy hyvin ilmi millä tavalla tällainen lähestymistapa on tehokkaampi kuin perinteinen luokkaopetus. Erityisesti matematiikassa oppilaiden pitää rakentaa aiemmalle ymmärrykselle. Jos joku aihe jää epäselväksi, niin normaalissa luokkaympäristössä ei usein ole mahdollista jäädä auttamaan yksittäisiä oppilaita jo käsitellyissä aiheissa. Kun opetus on jaettu vaikkapa Khanin tekemien videoiden muotoon, niin oppilas voi palata uudelleen ja uudelleen vaikeaksi kokemiinsa konsepteihin. Ymmärryksensä tason voi tarkistaa (ja syventää) saitilla olevilla harjoituksilla. Khanin tarkoitus ei tietysti ole syrjäyttää perinteistä kouluopetusta vaan tarjota materiaalia, jonka avulla oppilaat voivat helpommin oppia erilaisia aiheita ja konsepteja.
Mielenkiinto Khanin touhuja kohtaan ei tarvitse olla vain kursorista vaan siellä voi vaikkapa itse käydä oppimassa asioita, jotka on jäänyt epäselväksi. Khanin videot ovat miellyttäviä kuunnella ja sopivan mittaisia (noin kymmenen minuuttia per spesifi aihe). Hän on selvästi innostunut opettamisesta ja erityisesti opettamistaan aiheista. Itsekin ajattelin hieman opiskella Khanin videoiden avulla.
Koko projekti on niin riemastuttavan positiivinen, että tulee melkein tippa linssiin. Projekti on monessa mielessä esim. Wikipedian matematiikka-artikkeleiden antiteesi: ei ole tarkoitus kuulostaa viisaalta vaan tarkoitus on yksinkertaisesti opettaa asioita. Vieläpä maailman tärkeimmästä aiheesta lähtien. (Vinkki: se on matematiikka.)
Tietysti olisi vielä hienompaa, jos saitilla olisi sisältöä myös suomeksi. Khan Academylla on tarkoituksena kääntää opetussisältö muille kielille, joten mitään varsinaista estettä sille ei olekaan. Toivottavasti jostain löytyy matematiikasta innostunut suomalainen, joka tekee Khanin videot suomeksi.
PS. Khan nostaa puheessaan mielenkiintoisen pointin oppimisnopeudesta ja lahjakkuudesta. Jotkut oppilaat tietysti oppivat nopeammin uusia konsepteja ja näitä olemme tavanneet pitämään lahjakkaina. (Itse kuuluin esimerkiksi matematiikassa tähän ryhmään kouluaikoina.) Mutta kun oppilailla on mahdollisuus rauhassa palata vaikeaksi kokemiinsa aiheisiin ja junnata niiden kanssa niin kauan kuin haluaa, niin nämä oppilaat ottavat lopulta lahjakkaat kiinni. "Lahjakkuus" voi siis olla jossain tapauksissa vain sattuman kauppaa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Tekstit
