Terveisiä Zombiemaasta

Viime syksyllä tajusin, että olin jatkuvasti väsynyt. Aamusta iltaan. Menin lopulta lääkärille diagnosoitavaksi ja kotona tehty unimittaus antoi tulokseksi "keskivaikea obstruktiivinen uniapnea". Toisin sanoen hengitykseni pysähtyi keskimäärin yli 20 kertaa tunnissa ja johti yleensä joko unen häiriintymiseen tai heräämiseen (joita en itse muistanut aamulla millään tavalla).

Diagnoosin perusteella lääkäri määräsi hoidoksi CPAP-laitteen eli laitteen joka pitää rööreissä pientä ylipainetta. Sain vuoden alusta laitteen käyttööni. Toistaiseksi olen sopeutunut laitteen käyttämiseen erinomaisesti. Vaikutus unenlaatuun ja päivävireyteen oli selvä heti alusta. Jatkuvan väsymyksen sijaan päivällä oli hetkiä, jolloin koin olevani pirteä. Alun innostus laantui kuitenkin vähäsen, koska välillä tuli vaikeampia öitä ja unohdinpa kerran laittaa maskin naamalle kun illalla menin nukkumaan.

Vähitellen kaikki on kuitenkin alkanut normalisoitua ja päiväpirteys tuntuu olevan omassa hallinnassa. Kunhan menen vain tarpeeksi ajoissa nukkumaan ja yö menee muuten hyvin, niin päivästä tulee todennäköisesti hyvä pirteyden suhteen. Joskus tulee huonompia öitä ja lyhyempiä yöunia ja sen huomaa jossain vaiheessa. Mutta sen pystyy korjaamaan pienellä ryhtiliikkellä.

Oma oireiluni syksyllä oli tietysti vasta alkusoittoa. Jos en olisi tehnyt sairaudelle mitään ja olisin antanut oireiden pahentua, niin vuosien saatossa väsymys olisi vain syventynyt. Nyt en päässyt vielä siihen pisteeseen, että nukahtelisin kesken normaalien päivätoimien tai vaikkapa auton rattiin. Vaikeasta uniapneasta pitkään kärsineet saattavat nukahtaa esim. kesken normaalin jutustelun.

Väsymys oli kuitenkin itselläkin jo aika kokonaisvaltaista. Huomattavaa päiväsaikaisessa väsymyksessä oli se, että väsymys ei helpottanut hetkeksikään. Terve aikuinen saattaa olla väsynyt herätessä tai esimerkiksi päivällä. Mutta terveellä aikuisella se väsymys menee ohi, tyypillisesti ainakin aamupäivällä ja reilusti illan puolella.

Uniapnean oireilun aiheuttamaa väsymystä on vaikea kuvailla niin, että ei kuulosta täysin banaalilta. Hoidon alettua ja pahimman oireilun kadottua tuntui kuin joku musta verho olisi vedetty pois tietoisuuden edestä. Selvisin kyllä jotenkin normaalista arjesta, mutta pienikin ylimääräinen vaiva tuntui valtavalta ponnistukselta. Esimerkiksi yritin lukea lapsille aina iltasatuja, mutta se tuntui usein kidutukselta. Taistelulta pitkiä haukoituksia vastaan.

Nyt olen taas elävien kirjoissa. Arjen pyörittäminen on huomattavasti helpompaa. Eroa kuvaa hyvin suhteeni lukemiseen. Ei sillä, että olisin missään vaiheessa lukemista lopettanut, mutta tajusin alkuvuodesta, että vaikka minulla oli viime vuonna aina kirja luvussa, niin en vain saanut aikaiseksi lukea. Jos yritin lukea sängyssä, niin väsymys otti voiton. Päivällä yritin lukea, mutta en jaksanut keskittyä. Nyt lukeminen on taas nautinto.