Poimintoja puheradiosta

Harrastuksen myötä olen autoillut aika paljon kesän aikana ja välillä kanavaksi valikoituu Yle Puhe. (Yle Suomella kuulee puheohjelmia, mutta siellä puhutaan liian möreällä äänellä, että siitä saisi autolla ajaessa selvää.) Kerran aiheena oli homous Suomessa 60- ja 70-luvuilla. Silloin kun se oli laitonta Suomessa, muistatteko? Siitä jäi mieleen lähinnä kuvaukset julkisista vessoista, joille annettiin hassuja nimiä. Olympiastadionin huitteilla oli vessa, jonka nimi oli Jennyn teehuone. Ei siitä sen enempää.

Jollain toisella reissulla jäin kuuntelemaan puheohjelmaa Lahjakkaiden naisten huijarisyndrooma. Tunnistin itseni huijarisyndrooman oireista välittömästi. Lyhykäisyydessään kyse on siis tunteesta, että vaikka saa kuulla positiivista palautetta omista ominaisuuksistaan, niin pohjimmiltaan tuntee olevansa huijari. Pelkää, että on vain ajan kysymys, että huijaus paljastuu ja joutuu lopettamaan nykyisen toimenkuvansa. Ristiriitaista oireilussa on se, että huijariksi itsensä kokeva ei ole välttämättä saanut juurikaan negatiivista palautetta. Huijarista tuntuu esimerkiksi, että esim. työtoverit ovat paljon fiksumpia kuin itse.

Otan nyt kulauksen viiniä ja kuuntelen. Kippis!

Erään yhteisen tuttavamme jaksoi aina muistuttaa, että jos joku idea on hyvä ja tehokas, niin se leviää nopeasti yleisempään tietoisuuteen. Tulipahan vain mieleen tätä lukiessa:

SLOW IDEAS -- Some innovations spread fast. How do you speed the ones that don’t?

Luulen, että edesmennyt Trio Erektus arvostaisi ja oppisi jotain Ribbonfarmin artikkelista The Economics of Social Status.

Henkilökohtainen kokeilu jossa pääsen kokeilemaan miltä tuntuu nälkä

Perimässäni on tiettyjä heikkouksia ja päätin sopivan tilaisuuden ilmaannuttua kokeilla erikoisempaa ruokavaliota: kahtena (ei-peräkkäisenä) päivänä viikossa syön vain noin 600 kilokaloria päivän aikana. Tarkoitukseni ei ole laihtua --vaikka ei kai sekään haittaisi-- vaan saada aikaan muunlaisia vaikutuksia kehooni. Kävin terveystarkistuksessa ja menen kontrolliin parin kuukauden päästä ja siksi tilaisuus on niin oivallinen. Minun ei tarvitse ajatella, että pysyisin tässä lopun elämääni. Katsotaan nyt sinne kontrollitarkistukseen asti.

Ensinnäkin on ollut ihan mielenkiintoista opetella laskemaan kaloreita. En usko, että kalorien laskeminen on olennaista laihtumisen kannalta, mutta on jotenkin avartavaa yrittää mahduttaa jotain järkevää syömistä paastopäiville.

Mutta vielä mielenkiintoisempaa on ollut elää näläntunteen kanssa. Ihan ensimmäinen paastopäivä ei tuottanut haasteita, mutta parin viikon jälkeen paastopäivinä on todella alkanut tuntea nälkää. Nälkähän ei ole mitenkään radikaalin inhottava olotila eikä hallitse kokonaisvaltaisesti tietoisuutta. Se kurnii taustalla. Ei se mukavaakaan ole, mutta se tulee ja menee aaltoina. Lähinnä siis tekee mieli syödä.

Nälän tunne ei ole missään määrin ylevöittänyt ajatusmaailmaani. Sitä voi helposti kuvitella mielessään jonkun askeesissa elävän, joka tekee kaiken kurinalaisesti. Olen paastopäivinä kyllä kurinalaisesti pitänyt kalorimäärän sallitun rajoissa, mutta ajatuksissani olen jo ollut seuraavan päivän mässäilyissä. Kun oikein tekee mieli syödä, niin ajattelen vain kuinka seuraavana päivänä voin syödä mitä vain ja kuinka paljon vain. (Kuuluu osana tähän ruokavalioon.) Ja vaikka nämä mielikuvat eivät täysin realisoidu, niin olen kyllä mässäillyt paastoa seuraavina päivinä tavallista enemmän.

Olen myös nauttinut ruokailemisesta enemmän. En ole ollut varsinainen kulinaristi, enkä ole vieläkään, mutta syömisen kokemus on kokeilun myötä muuttunut nautinnollisemmaksi. Muutos on todennäköisesti vain tilapäinen, mutta mielenkiintoinen se on ollut silti.

En sano, että kaikkien pitäisi kokea jotain samanlaista. Sanon vain, että kokemus on mielenkiintoinen ja suosittelen sitä lähinnä kokeilumielessä. Ellei sitten osoittaudu, että tällä on jotain konkreettisia vaikutuksia terveydentilaan. Niistä sitten myöhemmin.

Taisin jutustella metodisesta alemmuudentunnosta aiemmin. En ole muuttanut mieltäni asiasta, mutta tajusin paljon yksinkertaisemman perustelun miksi tämä metodi on hyödyllinen. Syynä on Dunning-Kruger -efekti.  "Ylemmyydentunne" on joko merkki aidosta ylemmyydestä tai sitten siitä, että metakognitiivisten taitojen heikkouden vuoksi ei osaa tunnistaa omaa huonouttaan. Ikinä ei voi varmasti tietää kummasta on kyse.