Ulkoiset häiriötekijät eivät estä keskittymistä mutta voivat rikkoa sen

Se, että on olemassa häiriötekijöitä, jotka estävät keskittyneisyyden tilaan pääsemisen, ei tarkoita, että häiriötekijät poistamalla pääsisi automaattisesti keskittyneisyyden tilaan.

Se, että keskittyneenä pystyy käsittelemään vain yhtä asiaa kerrallaan, ei tarkoita, että kun käsittelee yhtä asiaa kerrallaan, olisi välttämättä keskittynyt.

Tämän takia en usko, että häiriötekijät tylysti blokkaamalla pystyisi siirtymään keskittyneisyyden tilaan yhtään sen helpommin. Siirtyminen tapahtuu pitkälti tiedostamatta. Mielentila ja homman keskeiset ominaisuudet rupeavat viemään fokusta tiettyyn suuntaan ja jonkun ajan päästä, huomaamattaan, keskittyy hommaan täydellisesti. Kun on täysin keskittynyt hommaan ei tietysti enää voi kiinnittää omaan keskittyneisyyteensä huomiota. Mielentila voi helposti rikkoutua, ainakin heti aluksi, ja siksi on tärkeää, että häiriötekijöitä ei ole juuri silloin kun on pääsemässä keskittyneisyyden tilaan.

Jos ennen täydellistä uppoutumista vilkaisee vaikka sähköposteja tai työkaveri tulee kysymään jotain, niin keskittyneisyyden kupla voi puhjeta ja siihen on nyt entistä vaikeampaa päästä. Tässä siirtymävaiheessa keskittyneisyyteen on siis erittäin tärkeää, ettei hairahdu mihinkään toiseen hommaan. Siinä vaiheessa olisi hyödyllistä, että tietokone olisi lukittu nimenomaan siihen mihin on keskittynyt.

Ulkoisten häiriötekijöiden poistaminen ennen kuin on päässyt keskittyneisyyden tilaan on siis mielestäni jokseenkin hyödytöntä. Siinä vaihtaa hyperaktiivisen surffaamisen "tyhjän paperin kammoon". Jos joku mielen sisällä vastustaa aloittamista, niin molemmissa kokee samaa tuskaa ennen alkuun pääsyä. Ero tulee vasta sen jälkeen.

Kuvitellaan samaa hommaa tekevät tietotyöläiset, joista toisella on käsillä kaikki häiriötekijät (on siis rajoittamattoman internet-yhteyden äärellä) ja joista toinen on täysin eristäytyneenä metsämökillä, jossa ei ole minkäänlaista nettiyhteyttä. Hieman kärjistäen: heillä on molemmilla yhtä vaikeaa päästä alkuun, mutta metsämökkierakko pystyy alkuun pääsemisen jälkeen paremmin pysymään keskittyneenä.

Tämä ei ole pelkästään teoretisointia, koska xkcd:n "Let Go" -stripin ja siihen liittyneen blogikirjoituksen lukemisen jälkeen toteutin jotain vastaavaa itselleni ja kokemukseni oli, että systeemi ei juurikaan nopeuttanut tai helpottanut keskittymisen tilaan pääsemistä vaan kärsiminen näissä tapauksissa oli vain erilaista. Kun keskittymisen sai alkuun, niin systeemi ehkä vähän helpotti tässä tilassa pysymistä, mutta ero ei ollut kovin merkittävä.

Olen huomannut, että erilaiset "full screen" -tilat ja vastaavat visuaaliset vihjeet toimittavat usein saman tarkoituksen. Tähän suuntaan vihjasin aiemmassa päivityksessä. Videoluentoa katsoessa on pakko siirtyä full screen -tilaan, että keskittymisen tilaan päästyäni pysyn myös siellä. Jos pidän auki mahdollisuutta vaihtaa fokusta johonkin toiseen juttuun, niin en välttämättä ikinä pääse keskittyneisyyden tilaan, koska pienikin häiritsevä ajatus vie ajatukseni muualle.

Supervisor

Minkä entiteetin pitäisi sanoa minulle ja tehdä tarpeeksi selväksi, että "ei, ei ole mahdollista samaan aikaan katsoa videota ja surffata netissä"?

Oivallukset

Jonkin asian ymmärtäminen alkaa ensin (1) perinpohjaisella hämmennyksellä ja sekaannuksella. Lopulta tulee, jos on tullakseen, oivallus (2), jolloin tämän sekaannus katoaa ja tilalle tulee ymmärrys. Vähitellen oivalluksen tunne häviää ja asia muuttuu ymmärryksessä triviaaliksi (3). (Tämä pätee riippumatta siitä onko asian oikeasti ymmärtänyt, ts. onko objektiivisesti ottaen oikeassa.)

Kun asiasta yrittää kirjoittaa ensimmäisessä vaiheessa, niin selittäminen on vaikeaa, koska ei ymmärrä asiaa.  Viimeisessä vaiheessa (3) tuntuu hölmöltä kirjoittaa aiheesta, koska tuntuu, että asia pitää olla kaikille ilmiselvä. Hedelmällisintä onkin kirjoittaa toisessa vaiheessa, koska silloin näkee samalla oman sekaannuksensa ja ratkaisun siihen. Kannattaa kuitenkin muistaa, että tämä vaihe ei kestä kovin pitkään. Tunne häipyy jo muutaman päivän sisällä ja muisto tästä oivalluksesta katoaa viimeistään muutaman kuukauden päästä.

Jos oivallukseen liittyy joku toiminto tai tekeminen —sanotaan vaikka että on yhtäkkiä oivaltanut että kuntoilu vaikuttaa tietyllä tavalla aivojen toimintaan— niin samalla periaatteella tämä oivallus pitää jalkauttaa nopeasti rutiiniksi, koska lopulta tämäkin oivalluksen tunne katoaa ja sen jälkeen on vaikeampaa löytää motivaatiota aloittaa oivallukseen liittyvä tekeminen.

Tämä oivallukseen liittyvä aivokemia on ihan yleisesti tiedossa. Aivoissa tehdään joku sopivalla tasolla tapahtuva kytkentä, joka tuntuu hyvältä. Se on käytännössä siis oppimista. Mutta tähän kytkentään liittyvä hyvänolon tunne tietysti katoaa ajan kanssa, koska "se on jo opittu".

Kirjasuositus

John Holt: How Children Fail.

Lainaus (ei tuosta kirjasta mutta John Holtilta):

People spend a great deal of time --as for years I did myself-- talking about how to make "education" more effective and efficient, or how to do it or give it to more people, or how to reform or humanize it. But to make it more effective and efficient will only be to make it worse, and to help it do even more harm. It cannot be reformed, cannot be carried out wisely or humanely, because its purpose is neither wise nor humane.