Jos sanojen ja lauseiden esteettinen ihailu ja niillä "taiteilu" olisi vain harmiton harrastus kuten postimerkkien keräily, niin sen voisi hyväksyä. Valitettavasti se kuitenkin sotkeutuu perustavalla tavalla ihmisyyden keskeisimpään olemukseen, ajatusten ja ideoiden maailmaan, ja siksi ei ole suotavaa. Tekstin pitäisi toimia ideoiden apuna eikä omana esteettisenä olomuotona. Ei "runoilua" ole tietenkään syytä kieltää, koska se olisi mahdotonta ja huono idea muutenkin. Mutta on hyvä tehdä tätä harrastaville tiedoksi, että touhussa voi ajautua pahasti sivuraiteille ja sieltä voi olla vaikeaa löytää takaisin.
Silloin kun teksti toimii mahdollisimman puhtaasti ideoiden ja ajatusten välittämisessä, niin se ei ole itsessään kaunista, hauskaa tai muutenkaan mielenkiintoista. Mutta sitä myöten teksti todennäköisesti toimii tarkoituksessaan paremmin. Toive siitä, että teksti kuulostaisi hauskalta tai muuten vain hyvältä, on merkki, että on unohdettu mistä tässä on lopulta kyse.
"Sanataiteilijoille" tämä kaikki voi kuulostaa turhan radikaalilta ja vastenmieliseltä, mutta heille sanon vain, että menkää muualle leikkimään.
Pikku-Pietari
2 viikkoa sitten
Tekstit
2 kommenttia:
Valitettavasti se kuitenkin sotkeutuu perustavalla tavalla ihmisyyden keskeisimpään olemukseen, ajatusten ja ideoiden maailmaan, ja siksi ei ole suotavaa.
Itse koen ajatusten ja ideoiden maailmaan takertumisen lähinnä esteeksi ihmisyyden keskeisimmälle olemukselle, vrt. meditaatio. Runous voi olla haitallista, jos se saa meidät uppoamaan yhä syvemmälle ajatusten ja ideoiden hetteikköön. Tai hyödyllistä, jos se viitoittaa tietä sieltä ylös.
Johdannan hypoteesi on hyväksyttävä, mutta ontologisena objektina eksistenssini vaatii sijoittajien keskuudessa nousseesta diskurssista maininnan leikistä: leikki on jo loppu. Leikkiminen ei sovellu tutkintodiplomin mukaisen sijoituksen arvottamiseen. Kirjoittaminen on aina ihmisoikeustehtävä!
Lähetä kommentti