Korkea työttömyys ei katoa noin vain?

10 Percent Unemployment Forever?

As time passes, it is harder to avoid the notion that a lot of those old jobs simply weren't adding much to the economy. Except for the height of the housing boom -- October 2007 through June 2008 -- real GDP is now higher than it has been in the entirety of U.S. history. The fact that the United States has pre-crisis levels of output with fewer workers raises doubts as to whether those additional workers were producing very much in the first place. If a business owner fires 10 people and a year later output is almost back to normal, it's pretty hard to make the argument that they were doing much in the first place.

The story runs as follows. Before the financial crash, there were lots of not-so-useful workers holding not-so-useful jobs. Employers didn't so much bother to figure out who they were. Demand was high and revenue was booming, so rooting out the less productive workers would have involved a lot of time and trouble -- plus it would have involved some morale costs with the more productive workers, who don't like being measured and spied on. So firms simply let the problem lie.

Then came the 2008 recession, and it was no longer possible to keep so many people on payroll. A lot of businesses were then forced to face the music: Bosses had to make tough calls about who could be let go and who was worth saving. 

Lupaukset ja vedot

Näin uudenvuoden huitteilla voisi puhua tapojen muuttamisesta ja uudenvuodenlupauksista.

Ajatellaan nyt, että kuvitteellinen uudenvuodenlupauksemme on vaikkapa vuosikymmeniä jatkuneen tupakoinnin lopettaminen. Jos otetaan tällainen lupaus sattumanvaraisesti (tupakoinnin lopettajien) populaatiosta, niin ei liene kovin pöyhkeätä väittää, että odotusarvo vedossa lupausta vastaan olisi positiivinen.  Oletetaan vaikka aikaikkunaksi vuosi. (Itse asiassa jos tämä olisi jotenkin järjestettävissä niin ettei vedon vastapuolena ole itse lopettaja, niin olen valmis ottamaan vastaan tällaisia vetoja.)

Nyt jos vedon vastapuoli on itse lopettaja, niin voisi olettaa, että vedon odotusarvo muuttuisi. Mutta omasta kokemuksesta tällaisten vetojen toimivuus lupausten pitämisen motivaattorina on lopulta aika heikko. En ole pitänyt tilastoa, mutta en muista äkkiseltään yhtään tapausta, jossa tällainen järjestely olisi toiminut.

Jos kuitenkin ajatellaan hypoteettisesti, että tällainen veto lupauksen pitäjän kanssa voitaisiin järjestää niin, että siitä ei mitenkään voisi luistaa, niin oletettavasti on olemassa rahasumma (tai muu vastaava), joka motivoisi tarpeeksi pitäytymään lupauksessa. Aika harva varmaan haluaisi joutua elämään vuosikymmeniä veloissa vain sen takia, että saa retkahtaa (esim.) tupakanpolttoon. Summa, joka varmistaisi lupauksen pitämisen olisi tietysti sidoksissa jokaisen henkilökohtaiseen varallisuuteen ja tilanteeseen, mutta tällainen summa olisi todennäköisesti melkein kaikille löydettävissä.

Nyt kysymys kuuluu, että miksi tällaista järjestelyä ei ole olemassa, jos se kerran takaisi lupausten pitävyyden? (Tai ainakin merkittävästi kasvattaisi niiden pitämisen todennäköisyyttä.)

Kysymys on tietenkin siinä mielessä kompa, että ajatusleikissä on monta reikää. Mutta niiden pohtiminen ehkä paljastaa paremmin millä tavalla huijaamme itseämme näissä asioissa ja että millaisen arvon oikeasti laitamme esimerkiksi pahan tavan lopettamiselle.

Mike Masnickin näkemys musiikkibisneksen tulevaisuudesta

Mike Masnickin esitys siitä, miten Nine Inch Nails on ottanut digitaalisen ajan musiikkijulkaisemisen haltuunsa ilman tekijänoikeusrajoituksia, muotoilee parhaiten nykyisen käsitykseni miten kulttuurialan ihmisten pitää tuottaa elantonsa. Muiden ei tarvitse tehdä elantoaan juuri samalla tavalla, mutta pohjalla pitää olla lähestymistapa, jossa tarjotaan kuluttajille syy ostaa. (Masnickin esityksessä on muitakin esimerkkejä kuin Nine Inch Nails, joka loi yleisönsä alunperin levy-yhtiöiden avulla.)

En ole perehtynyt asiaan kovin hyvin, mutta maallikkonäkemykseni mukaan mitään muuta järkevää tietä ei ole. Tiedän omalta osaltani, että olen valmis maksamaan, ja maksankin jo, kulttuurista. Uskon myös, että myös suurin osa muistakin ovat valmiita maksamaan, kunhan myynnissä on jotain muutakin kuin "syyllisyydestä vapauttamista". Se on mahdollista ilman jo järjettömyyksiin käyvää rajoittamista.



Leadership Music Digital Summit 2009 - Entire Mike Masnick keynote presentation, 3/25/09 from Leadership Music Digital Summit on Vimeo.

Aikaansaamisen peruspilareita

Uskon nykyään, että viivyttelyn ongelmaa ei voi ratkaista metodologisesti. Mutta on jotain perusperiaatteita, joiden tietäminen voi auttaa. Kun nämä periaatteet on sisäistänyt, niin itsestä ei tunnu siltä, että toimisi jonkun järjestelmän pohjalta. Ei tunnu siltä, että olisi ratkaissut ongelman, mutta itse aikaansaaminen onnistuu paljon paremmin.

• Glukoosi.
• Älä yritä puristaa tahdonvoimaa, jos glukoosi on loppunut vaan tankkaa lisää energiaa. 
• "Do It Now" -periaate. 
• Järjestä hommat sekventaalisesti jos mahdollista ja tee järjestyksessä. (Sekventaalinen järjestys ei kuitenkaan saa olla prioriteettiin perustuva.)
• Hyperbolisen diskonttaamisen väistäminen
• Hyperbolinen diskonttaaminen on sisäänrakennettu ominaisuus (mm. ihmisillä), joka saa meidät preferoimaan tavoitteita, jotka ovat lähempänä tulevaisuudessa. 
• Siinä vaiheessa, kun joutuu tämän vertailun armoille, on yleensä jo hävinnyt. 
• Priorisointi ja tehtävien välillä valitseminen yleensä vie tähän. 
• Lopputuleman visualisoiminen
• Juju ei ole siinä, että pilkkoo tehtävän tarpeeksi pieniin osiin. 
• Vaan siinä, että löytää homman, jonka valmiiksisaamisen voi visualisoida, ts. se on niin lähellä valmista, että pystyy kuvittelemaan tekoprosessin ja valmistumisen. 
• Kun tässä onnistuu, niin siirtymää varsinaiseen tekemiseen ei yleensä edes huomaa. 
• Anteeksianto (itselle)
• Unohda kaikki menneet viivyttelyt ja saamattomuudet. Vain tämä hetki on olemassa.
• Anteeksi ei voi antaa kerralla vaan se pitää tehdä joka kerta uudelleen. 
• Jos annoit itsellesi anteeksi ja puolen tunnin päästä olet samassa tilanteessa, niin anna itsellesi uudelleen anteeksi. 
• Vältä järjestelmällisiä aikaansaamisen metodeja 
• Vähän Catch-22:n tyyliin tehokkainkin toimimisen organisointi sotkeutuu omiin saappaisiinsa, koska organisoiminen vie väistämättä aikaansaamisen sudenkuoppiin. 
• Saamattomuuden märehtiminen vain pahentaa asiaa. Ks. myös kohta anteeksianto. 
• Metodeista lukeminen luo aivoihin simulaation tulevaisuudesta, jonka aivot nauttivat välittömästi. Tämä syö tehon varsinaiselta toiminnalta. 
• Sääntö koskee myös tätä tekstiä. 

Symphony of Science

En tiedä toimivatko nämä tieteen sanoman levittämisessä, mutta minua nämä ainakin koskettivat.

Lisää videoita Symphony of Science -sivustolla.

Huumorin evolutionäärinen synty ja tarkoitus

Daniel Dennett esitteli taannoin lyhyessä puheessaan selitysmallin (nimeltään Hurleyn malli) sille, mikä on huumorin tehtävä ja tarkoitus aivoissamme. Esitys jäi ärsyttävästi cliffhangeriin. Nyt joku opiskelija oli nauhoittanut iPhonellaan Dennettin pidempää luentoa samasta aiheesta, mutta siitäkin on vain vajaa puolet julkaistu.

Onneksi Dennett pääsee jälkimmäisessä esityksessä jo asiaan, vaikka esitystä ei kokonaan pääse näkemään. Teoria on tiivistetysti se, että evoluutio on kehittänyt huumorin palkitsemismekanismiksi väärin menevien ennustusten "debuggaamiseen". Tässä tarkoitetaan siis ei-tietoista jatkuvaa ennustamista, joka mahdollistaa esimerkiksi jouhevan liikkumisen. Aivojen pitää tehdä tätä ennustamista reaaliaikaisesti ja mahdollisimman luotettavasti. Ongelma ei ole helppo ja virheitä tulee tietysti jatkuvasti.

Näiden virheiden havaitseminen, ymmärtäminen ja korjaaminen, karkeasti sanoen "debuggaaminen", vaatii aivoilta resursseja (erityisesti tietoisuuden kohdistamisen ongelmaan). Ylipäätään tietoinen ajattelu nykytutkimustenkin valossa on raskasta touhua, johon ei riitä resursseja ihan loputtomiin. Hurleyn malli väittää, että evoluutio on luonut huumorin mekanismiksi, joka palkitsee tästä debuggaamisesta. Eli kun ennuste menee sopivalla tavalla pieleen ja sen huomaa, niin tämän ristiriidan korjaaminen aiheuttaa meissä mielihyvää.

Tämä mielihyvä, "palkinto", ei ole suoranaisesti yhteydessä nauruun. Usein siitä seuraa naurua, mutta nauramme myös muista syistä. Nauru itsessään voi olla kehittynyt tyystin eri evoluutiopolkua.

Kulttuuri on sitten ruvennut käyttämään tätä aivojen piirrettä hyödykseen komedian saralla. Ihmisten itse luoma huumori on tietysti samalla tavalla superstimulus siinä missä suklaaleivos on sokerihampaalle ja nuoret seksikkäät mallit lisääntymisvietille.

Hurley, Dennett ja Adams ovat kirjoittaneet teoriasta kirjan, Inside Jokes, joka ilmeisesti julkaistaan joskus alkuvuodesta 2011.

Merkitsevimmät bitit

Kuvitelkaa tilanne: luet netistä mielenkiintoisen artikkelin, joka on osannut vieläpä tiivistää keskeisen ideansa. Tunnet ymmärtäneesi asian. Sitten menet lukemaan artikkelin kommentteja ja osa kommentoijista missaa mielestäsi pointin kokonaan ja loput monimutkaistavat artikkelin keskeistä ideaa. Olo on turhautunut.

Olen ajatellut, että tämä monimutkaistus ja siitä seuraava turhautuminen kuuluu jotenkin asiaan, koska todellisuus on miltei poikkeuksetta monimutkaisempi kuin joku yksinkertainen tiivistys. Mutta taustaoletuksena tässä piilottelee ajatus, että pitäisi päästä määrättömästi lähemmäksi totuutta. Tällainen taustaoletus ei kuitenkaan ota huomioon tehokkuutta. Jos ei ole tarve tietää asiaa mahdollisimman perusteellisesti, niin väitän, että on tehokkainta tietää asiasta vain hyvä tiivistys, joka ei ole välttämättä ihan täysin totta.

Tieteessä tällaista lähestymistä ei tietenkään voida ottaa, koska tieteessä ollaan kiinnostuneita totuudesta. Toki tieteentekoakin hyödyntää asioiden hyvä tiivistäminen, mutta se ei ole mikään välttämättömyys. Tieteessä tärkeintä on totuuden selvittäminen. Mutta henkilökohtaisessa projektissa ymmärtää maailmaa tällaista vaatimusta ei varsinaisesti ole. Totuudellisuus (ja erityisesti sen pragmaattiset seuraukset) on tietysti toivottavaa, mutta sille voidaan sallia löyhemmät reunaehdot.

Toisin sanoen: keskity ideoissa ja ajatuksissa niihin merkitsevimpiin bitteihin.