Terveisiä Zombiemaasta

Viime syksyllä tajusin, että olin jatkuvasti väsynyt. Aamusta iltaan. Menin lopulta lääkärille diagnosoitavaksi ja kotona tehty unimittaus antoi tulokseksi "keskivaikea obstruktiivinen uniapnea". Toisin sanoen hengitykseni pysähtyi keskimäärin yli 20 kertaa tunnissa ja johti yleensä joko unen häiriintymiseen tai heräämiseen (joita en itse muistanut aamulla millään tavalla).

Diagnoosin perusteella lääkäri määräsi hoidoksi CPAP-laitteen eli laitteen joka pitää rööreissä pientä ylipainetta. Sain vuoden alusta laitteen käyttööni. Toistaiseksi olen sopeutunut laitteen käyttämiseen erinomaisesti. Vaikutus unenlaatuun ja päivävireyteen oli selvä heti alusta. Jatkuvan väsymyksen sijaan päivällä oli hetkiä, jolloin koin olevani pirteä. Alun innostus laantui kuitenkin vähäsen, koska välillä tuli vaikeampia öitä ja unohdinpa kerran laittaa maskin naamalle kun illalla menin nukkumaan.

Vähitellen kaikki on kuitenkin alkanut normalisoitua ja päiväpirteys tuntuu olevan omassa hallinnassa. Kunhan menen vain tarpeeksi ajoissa nukkumaan ja yö menee muuten hyvin, niin päivästä tulee todennäköisesti hyvä pirteyden suhteen. Joskus tulee huonompia öitä ja lyhyempiä yöunia ja sen huomaa jossain vaiheessa. Mutta sen pystyy korjaamaan pienellä ryhtiliikkellä.

Oma oireiluni syksyllä oli tietysti vasta alkusoittoa. Jos en olisi tehnyt sairaudelle mitään ja olisin antanut oireiden pahentua, niin vuosien saatossa väsymys olisi vain syventynyt. Nyt en päässyt vielä siihen pisteeseen, että nukahtelisin kesken normaalien päivätoimien tai vaikkapa auton rattiin. Vaikeasta uniapneasta pitkään kärsineet saattavat nukahtaa esim. kesken normaalin jutustelun.

Väsymys oli kuitenkin itselläkin jo aika kokonaisvaltaista. Huomattavaa päiväsaikaisessa väsymyksessä oli se, että väsymys ei helpottanut hetkeksikään. Terve aikuinen saattaa olla väsynyt herätessä tai esimerkiksi päivällä. Mutta terveellä aikuisella se väsymys menee ohi, tyypillisesti ainakin aamupäivällä ja reilusti illan puolella.

Uniapnean oireilun aiheuttamaa väsymystä on vaikea kuvailla niin, että ei kuulosta täysin banaalilta. Hoidon alettua ja pahimman oireilun kadottua tuntui kuin joku musta verho olisi vedetty pois tietoisuuden edestä. Selvisin kyllä jotenkin normaalista arjesta, mutta pienikin ylimääräinen vaiva tuntui valtavalta ponnistukselta. Esimerkiksi yritin lukea lapsille aina iltasatuja, mutta se tuntui usein kidutukselta. Taistelulta pitkiä haukoituksia vastaan.

Nyt olen taas elävien kirjoissa. Arjen pyörittäminen on huomattavasti helpompaa. Eroa kuvaa hyvin suhteeni lukemiseen. Ei sillä, että olisin missään vaiheessa lukemista lopettanut, mutta tajusin alkuvuodesta, että vaikka minulla oli viime vuonna aina kirja luvussa, niin en vain saanut aikaiseksi lukea. Jos yritin lukea sängyssä, niin väsymys otti voiton. Päivällä yritin lukea, mutta en jaksanut keskittyä. Nyt lukeminen on taas nautinto.

Herätys.

Poimintoja puheradiosta

Harrastuksen myötä olen autoillut aika paljon kesän aikana ja välillä kanavaksi valikoituu Yle Puhe. (Yle Suomella kuulee puheohjelmia, mutta siellä puhutaan liian möreällä äänellä, että siitä saisi autolla ajaessa selvää.) Kerran aiheena oli homous Suomessa 60- ja 70-luvuilla. Silloin kun se oli laitonta Suomessa, muistatteko? Siitä jäi mieleen lähinnä kuvaukset julkisista vessoista, joille annettiin hassuja nimiä. Olympiastadionin huitteilla oli vessa, jonka nimi oli Jennyn teehuone. Ei siitä sen enempää.

Jollain toisella reissulla jäin kuuntelemaan puheohjelmaa Lahjakkaiden naisten huijarisyndrooma. Tunnistin itseni huijarisyndrooman oireista välittömästi. Lyhykäisyydessään kyse on siis tunteesta, että vaikka saa kuulla positiivista palautetta omista ominaisuuksistaan, niin pohjimmiltaan tuntee olevansa huijari. Pelkää, että on vain ajan kysymys, että huijaus paljastuu ja joutuu lopettamaan nykyisen toimenkuvansa. Ristiriitaista oireilussa on se, että huijariksi itsensä kokeva ei ole välttämättä saanut juurikaan negatiivista palautetta. Huijarista tuntuu esimerkiksi, että esim. työtoverit ovat paljon fiksumpia kuin itse.

Otan nyt kulauksen viiniä ja kuuntelen. Kippis!

Erään yhteisen tuttavamme jaksoi aina muistuttaa, että jos joku idea on hyvä ja tehokas, niin se leviää nopeasti yleisempään tietoisuuteen. Tulipahan vain mieleen tätä lukiessa:

SLOW IDEAS -- Some innovations spread fast. How do you speed the ones that don’t?

Luulen, että edesmennyt Trio Erektus arvostaisi ja oppisi jotain Ribbonfarmin artikkelista The Economics of Social Status.

Henkilökohtainen kokeilu jossa pääsen kokeilemaan miltä tuntuu nälkä

Perimässäni on tiettyjä heikkouksia ja päätin sopivan tilaisuuden ilmaannuttua kokeilla erikoisempaa ruokavaliota: kahtena (ei-peräkkäisenä) päivänä viikossa syön vain noin 600 kilokaloria päivän aikana. Tarkoitukseni ei ole laihtua --vaikka ei kai sekään haittaisi-- vaan saada aikaan muunlaisia vaikutuksia kehooni. Kävin terveystarkistuksessa ja menen kontrolliin parin kuukauden päästä ja siksi tilaisuus on niin oivallinen. Minun ei tarvitse ajatella, että pysyisin tässä lopun elämääni. Katsotaan nyt sinne kontrollitarkistukseen asti.

Ensinnäkin on ollut ihan mielenkiintoista opetella laskemaan kaloreita. En usko, että kalorien laskeminen on olennaista laihtumisen kannalta, mutta on jotenkin avartavaa yrittää mahduttaa jotain järkevää syömistä paastopäiville.

Mutta vielä mielenkiintoisempaa on ollut elää näläntunteen kanssa. Ihan ensimmäinen paastopäivä ei tuottanut haasteita, mutta parin viikon jälkeen paastopäivinä on todella alkanut tuntea nälkää. Nälkähän ei ole mitenkään radikaalin inhottava olotila eikä hallitse kokonaisvaltaisesti tietoisuutta. Se kurnii taustalla. Ei se mukavaakaan ole, mutta se tulee ja menee aaltoina. Lähinnä siis tekee mieli syödä.

Nälän tunne ei ole missään määrin ylevöittänyt ajatusmaailmaani. Sitä voi helposti kuvitella mielessään jonkun askeesissa elävän, joka tekee kaiken kurinalaisesti. Olen paastopäivinä kyllä kurinalaisesti pitänyt kalorimäärän sallitun rajoissa, mutta ajatuksissani olen jo ollut seuraavan päivän mässäilyissä. Kun oikein tekee mieli syödä, niin ajattelen vain kuinka seuraavana päivänä voin syödä mitä vain ja kuinka paljon vain. (Kuuluu osana tähän ruokavalioon.) Ja vaikka nämä mielikuvat eivät täysin realisoidu, niin olen kyllä mässäillyt paastoa seuraavina päivinä tavallista enemmän.

Olen myös nauttinut ruokailemisesta enemmän. En ole ollut varsinainen kulinaristi, enkä ole vieläkään, mutta syömisen kokemus on kokeilun myötä muuttunut nautinnollisemmaksi. Muutos on todennäköisesti vain tilapäinen, mutta mielenkiintoinen se on ollut silti.

En sano, että kaikkien pitäisi kokea jotain samanlaista. Sanon vain, että kokemus on mielenkiintoinen ja suosittelen sitä lähinnä kokeilumielessä. Ellei sitten osoittaudu, että tällä on jotain konkreettisia vaikutuksia terveydentilaan. Niistä sitten myöhemmin.

Taisin jutustella metodisesta alemmuudentunnosta aiemmin. En ole muuttanut mieltäni asiasta, mutta tajusin paljon yksinkertaisemman perustelun miksi tämä metodi on hyödyllinen. Syynä on Dunning-Kruger -efekti.  "Ylemmyydentunne" on joko merkki aidosta ylemmyydestä tai sitten siitä, että metakognitiivisten taitojen heikkouden vuoksi ei osaa tunnistaa omaa huonouttaan. Ikinä ei voi varmasti tietää kummasta on kyse.