lauantai 12. kesäkuuta 2010

Sukimispelit

Kiukuttelin jossain toisessa kontekstissa, että jos haluaa positiivista huomiota, niin ei kannata ainakaan blogata, koska jos jotain palautetta saa, niin se on parhaimmillaankin vain kuittailua ja vittuilua. Kuten yleensäkin kiukutellessa, ei näe metsää puilta ja eräs toinen bloggaaja huomauttikin, että muoti/kokkaus/kutomisblogeissa saa helposti paljon positiivista palautetta.

Sekin palautuu tietysti lopulta statuspeleihin. Jutustelevaan tyyliin kirjoitettuun artikkeliin on helpompi kommentoida ("positiivisesti"), koska alkuperäinen kirjoittaja ottaa tällaisella tyylillä alastatuksen. Vastaavasti kirjoittaja on pakotettu osallistumaan "keskusteluun", koska siitä kieltäytyminen olisi ristiriitaisesti ylästatuksen ottamista. Kommentoinnista tulee ikään kuin moikkailua. Moikkauspeliin kun lähtee mukaan, niin ei voi lopettaa ilman että vaikuttaisi äärimmäisen tylyltä.

Tällainen sosiaalinen peli tuottaa tietysti osapuolilleen tietynlaista fiilistä turvallisuudesta ja se tuntuu mukavalta. Mutta pelin ainoa tosiasiallinen sisältö on se, että osapuolet toistelevat ikään kuin toisilleen että "kuulut minun ryhmään ja minä kuulun sinun ryhmään", vähän monimutkaisemmin sanankääntein vain. Tämä ei ole analyyttisesti ajattelevalle mitenkään toivottava asiaintila. Kaikki tarmo kohdistuisi siihen, että osapuolet sukivat toistensa turkkia.

Oikealta ratkaisulta vaikuttaisi siis se, että tunnistaa itsessään tämän tarpeen päästä sosiaalisiin peleihin ja on sitten välittämättä siitä. Joissain konteksteissa tällaisella välinpitämättömyydellä voi olla välittömiä negatiivisia seurauksia. Henkilökohtainen blogi on yksi niitä paikkoja, jossa sosiaalisten pelien ignoroimisesta ei ole mitään käytännön haittaa.

3 kommenttia:

Mikko kirjoitti...

Intuitioni sanoo, että sukimispelit ovat välttämätön mutta eivät riittävä komponentti keskinäisen luottamuksen synnyttämiseksi ja ylläpitämiseksi. Tämän artikkelin mukaan norjaisista 65% luottaa oletusarvoisesti muihin kansalaisiinsa, brasilialaisista 3%. Korrelaatio luottamuksen ja talouden menestymisen välillä on todella vahva. Veikkasin itse että luottamuksen ilmapiiri lisää myös onnellisuutta.

Antti kirjoitti...

Kirjoituksessasi tunnut puhuvan erityisesti internet-keskusteluista ja blogeista, mutta tulkitsen, että kirjoitat keskustelusta ja sosiaalisista peleistä myös ylipäätään.

Ryhmänmuodostus on tuskin ainoa sisältö niissä viesteissä, joita kirjoitellaan kepeisiin blogeihin. Jonkin sosiologisen teorian avulla tarkasteltuna tämä voi toki olla näiden viestin sosiaalinen funktio tai muuta vastaavaa. Muotoilisin asian pikemminkin siten, että sinne blogiin kommentoidaan lähinnä siksi, että siellä voi turvallisesti, ilman pelkoa tuomituksi tulemista jakaa jotain itselle merkityksellisiä asioita. Juuri jakamisen tarve tekee viesteistä myönteisiä. Tarve jakaa voi toki olla seurausta ihmisen perustavalla tavalla sosiaaliseta luonteesta ja haluasta muodostaa ryhmiä, mutta ryhmäytyminen tuskin on kommentaattoreiden koettu motiivi. No, ethän näin kirjoittanutkaan, mutta jätit ajatustesi teoreettisen taustan niin implisiittiseksi, että ajauduin tällaiseen saivarteluun.

Sanoisin, että tässä asiassa, kuten monessa muussakin, on tärkeää jonkilainen tasapaino. On välttämätöntä poistaa toisen kirppuja. Toisaalta pelkkä myötäily ja samanmielisyys tuntuvat nekin ahdistavalta ja teennäiseltä. Aika usein löydän itseni tilanteista, joissa olisi kiinnostava oikeasti keskustella asioista. Tällöin tuntuu tukalalta, kun joutuu tyytymään yleiseen hymistelyyn keskusteluyhtyeyden katkeamisen pelossa. Vaikeinta näissä tilanteissa on kenties se, että on mahdotonta sanoa, kuinka paljon erimielisyyttä ja kyseenalaistamista vuorovaikutustilanne kestää.

Olen samoilla jäljillä Mikon kanssa. Välinpitämättömyys sosiaalisista peleistä on usein tuhoisaa itse vuorovaikutukselle, ja vuorovaikutus on tietenkin edellytys sille, että keskustelussa voidaan päästä myös analyyttisyyteen. Siksi ratkaisusi, jonka mukaan tulee olla välinpitämätön sosiaalisia pelejä kohtaan, ei kanna mielestäni kovin pitkälle. Sosiaalisia pelejä kohtaan on toki oltava sikäli huolellinen, että ei tule antaa niiden sekoittaa omaa ajattelua.

Myös analyyttisissä blogi-keskusteluissa jonkinvertainen samanmielisyys, ehkä tarkemmin sanoen toisen kirjoittajan tunnustaminen ja kohteliaisuus, on edellytys keskustelulle. Muutoin kyse on vain vittuilusta, kuten kirjoitat, tai toisen ohi puhumisesta.

Analyyttisyyteen pyrkivälle blogi tai muu vastaava yksityinen julkaisu tai tiedelehti lienee ainoa foorumi, jossa sosiaaliset pelit eivät ole vuorovaikutuksen keskiössä. Väittäisin, että näin on erityisesti siksi, että niissä tapahtuva vuorovaikutus ei ole välitöntä. Kokemukseni mukaan vain läheisten kanssa voi päästä keskustelemaan tavalla, jossa sukiminen ei ole vuorovaikutuksen keskeisimpiä ominaisuuksia.

Facebook tai mainitsemasi kepeät blogit ovat tässä mielessä jonkilaisessa välitilassa. Siinä on oleellisesti kyse sukimisesta ja rapsuttelusta, johon kuitenkin osallistutaan tietyn etäisyyden päästä.

Kenties tällaisen luonteen vuoksi Facebook tuntuu usein kummalliselta paikalta. Yhtäaikaiksesti tulee ihmeteltyä kahta asiaa: miksi moikkailla näin etäältä ja miksi tuokin tuollaisia poliittisia aatoksiaan tuo täällä esille. Monille Facebook on tosin lähinnä käytännöllinen tai pakollinen yhteydenpitoväline.

P.S. Pöytälaatikkoon kirjoittaminen on vielä henkilökohtaista blogiakin parempi mahdollisuus olla välittämättä sosiaalisista kiemuroista. Miksi ylipäätään kirjoittaa blogia, ellei haluaisi sanoa jotain julkisesti.

Mikko kirjoitti...

Kirjoitin hieman tarkemmin intuitiostani tänne.