maanantai 28. kesäkuuta 2010

Minun tulkinta meditaatiosta

Touhussa, jota kuvaamaan on lätkäisty termejä kun "zen" tai "meditaatio", on hyödyllinen perusajatus, joka kannattaa ottaa yleiseen käyttöön. Zenillä on ihan ansaitusti huono maine tietyissä piireissä, mutta tämä huono maine saattaa piilottaa sen takaa löytyvän hyvän idean. Zenistä tai meditaatiosta ei sinänsä edes tarvitsisi puhua tässä yhteydessä, koska ne vain hämmentävät asiaa, mutta koska yhteydet niihin konsepteihin ovat ilmeisiä, niin parempi tehdä asia selväksi heti alkuun. Minun tulkintani näistä konsepteista ei välttämättä ole oikea zenin tai meditaation harrastajien mielestä, mutta sillä ei ole väliä, koska olen kiinnostunut vain ideasta, joka voidaan pelastaa heidän hörhöilystä yleiseen käyttöön.

Koska minulla ei ole parempaakaan termiä, niin käytän alla tästä ideasta nimeä meditaatio. Se viittaa kuitenkin nyt vain minun tulkintaani asiasta.

Meditaatio on siis harjoite, jossa huomio (engl. attention) keskitetään raakaan aistidataan ja pidetään siinä tietyn aikaa. Tämä aika voi olla esimerkiksi minuutti tai vaikka puoli tuntia. Haluan painottaa, että meditaatio on nimenomaan toiminnallinen konsepti. Sanoilla pystyy kyllä kuvailemaan miten tähän tilaan pääsee, mutta sanoilla tai aivoissa tapahtuvalla simulaatiolla ei pysty suoraan pääsemään tähän tilaan. En tarkoita, että tässä mielentilassa olisi jotain "mystistä" tai "selittämätöntä". Tarkoitan vain, että konsepti koskee nimenomaan tätä toiminnallista tilaa eikä sitä ympäröivää abstraktia pohdiskelua.

Tässä mielentilassa pysyminen ei ole ihan triviaalia, koska se, mihin huomiomme kohdistuu, vaihtelee jatkuvasti. Tämä on tietysti meidänkaltaiselle eläimelle hyödyllinen ominaisuus. Mutta silloin kun meditoimme, huomion pitäminen samassa kohteessa vaatii tietynlaista jatkuvaa yrittämistä.

Käytännössä siis meditaatiossa voi keskittyä vaikka hengitykseen. Hengitykseen keskittymisellä tarkoitan, että kiinnittää huomion sensoriseen dataan, joka tulee hengittämisestä. Pystymme huomaamaan hengittämisen tuottaman ilmavirran esim. nenässä ja pointti on keskittyä tähän tunteeseen. Kun huomio harhailee johonkin muualle, tarkoitus on heti palata takaisin hengittämiseen. Hengitys on siitä kätevä huomion kohde, että se on meillä jatkuvasti läsnä ja siihen on suhteellisen helppo keskittyä.

Meditoinnin varsinainen vaikeus tulee siitä, että tietoinen mielemme tuottaa jatkuvasti tietynlaista stooria, tulkintaa asioista ja tapahtumista. Kun tätä tarinaa alkaa syntymään, niin huomio keskittyy siihen automaattisesti emmekä edes välttämättä huomaa, että näin tapahtui. Yhtäkkiä olemme ajatuksissa jossain ihan muualla. Kuten aiemmin määrittelin, meditaatiossa pyritään tilaan, jossa huomio keskittyy aistidataan, joten tällaista ajatuksien mukana kuljeskelua pitää yrittää välttää. Onneksi huomion palauttaminen aistidataan helpottuu harjoituksen kautta.

Mutta vielä vaikeammaksi meditointi menee, jos tarina, jota tietoinen mielemme ryhtyy kertomaan, koskee itse meditointia. Mieleen voi vaikka tulla, että "onpas tämä touhu tyhmää, lopetan tähän", jonka vastustaminen voi olla erittäin vaikeaa. Tietysti joku voi sanoa, että ehkä oikea ratkaisu on lopettaa meditointi siihen. Mutta jos tarkoituksena on meditoida esimerkiksi tietty aika, sanotaan nyt vaikka 15 minuuttia, niin tämänkaltaisten ajatusten mukana ei saa mennä.

(Huomaa, että tässä ei ole mitään arvolausumaa. Tämä on vain tekninen kuvaus siitä minkälainen tämä mielentila on. "Touhu on tyhmää" voi olla sinänsä tosi väite ja "lopetan tähän" fiksuin ratkaisu siinä tilanteessa, mutta meditaation näkökulmasta se on signaali, joka pitää sivuuttaa, määritelmällisesti.)

Hyvä uutinen on se, että huomion palauttaminen takaisin hengitykseen on suhteellisen helppoa, varsinkin pienen harjoittelun jälkeen. Ja kun keskittää huomion aistidataan, niin tietoisen mielen tarinat pystyy sivuuttamaan. Olennaista on myös huomata, että tietoinen mieli ei koskaan täysin hiljene. Tarkoitus ei ole päästä tilaan, jossa mieli hiljenisi, koska se on mahdotonta. Tarkoitus on pysyä tilassa, jossa huomio keskittyy samaan asiaan.

Nyt voi tietysti kysyä, että miksi ylipäätään haluaisi tällaista toimintaa harjoittaa. Meditaatio vie aikaa eikä se ilmiselvästi tuota mitään (tuottamattomuus on tietyllä tavalla koko touhun olemus).

Yksi hyöty meditaatiosta on se, että sitä harjoittamalla oppii taidon, jolla pystyy aika tehokkaasti kontrolloimaan mielentilojaan. Esimerkiksi suuttuessaan pystyy helpommin palaamaan vaikkapa siihen hengitykseen ja huomioida omia mielentiloja tuomitsematta. Meditaatiossa voi siis oppia tietynlaisen metakognitiotaidon. Tunnetilojen hallinta voi helpottua tätä kautta.

Mutta vähän laajemmasta perspektiivista katsottuna meditaatio voi olla mielenkiintoinen siksi, että se on aika lailla uniikki olemisen muoto. Pelkästään ajatus tällaisessa mielentilassa olemisesta voi olla monille virkistävä, koska siinä tosiaan vain ollaan. Miltei kaikessa muussa touhussa pyritään johonkin ja vaikka yrittäisikin "vain olla" niin tietoinen mieli generoi jotain tarinaa. Tietoinen mielemme on miltei aina joko menneessä tai tulevassa. Meditaatiossa pyritään olemaan tilassa, jossa keskittyminen on koko ajan siinä aistidatassa. Mutta kuten ylläolevasta huomataan, se vaatii aktiivista toimimista.

Meditaatiota pitäisi olla helppo kokeilla ylläolevan kuvauksen perusteella. Siihen ei liity tosin mitään mullistavaa eikä henkistä höpönlöpöä. Se ei ole tämän monimutkaisempaa tai syvällisempää. Sen jälkeen ei välttämättä ole yhtään parempi olo. Väitän silti, että se on aika lailla omanlaisensa olemisen tila ja sitä kannattaa joskus ainakin kokeilla.

Mutta kuten aiemmin sanoin, tätä mielentilaa ei voi kokea ilman, että yrittää sitä käytännössä. Tällaisen kuvauksen luettuaan voi kuvitella, että tietää miltä tällainen oleminen tuntuu, mutta se on virheellinen mielikuva.

En yritä tietenkään väittää, että kaikkien pitäisi tällaiseen mielentilaan haluta. (Tai että kaikkien pitäisi edes haluta tietää millainen se mielentila on.) Mutta jos haluaa, niin silloin ainoa tapa on kokeilla touhua käytännössä.

1 kommentti:

M kirjoitti...

Suuttuessa hengitykseen palaaminen on ainakin minulle erityisen vaikeaa, koska olen identifioitunut johonkin voimakkaasti, ja juuri tuo identifioituminen aiheuttaa suuttumuksen. Identifioituessa on vaikeaa muistaa että nyt voisi palata johonkin muuhun.