Turhautuminen on herätesignaali tietoisuudelle

Ajattelen nykyään turhautumisen tunteesta, että se on tavoitteellisen toiminnan herätesignaali. Kun olemme tekemässä jotain ja näyttää siltä, että alkuperäinen suunnitelma ei toteudu, niin tästä syntyy turhautumisen tunne, joka siis voidaan ajatella herätesignaalina tietoisuudelle, että alkuperäisessä suunnitelmassa on jotain ongelmia. Suunnitelma pitää siis evaluoida uudelleen. (Tässä "suunnitelma" on siis mikä tahansa karkea kuvaus jostain tavoitteellisesta toiminnasta: esim. matka ruokakauppaan.)

Tunnetila ei siis tässä mielessä ole kuvaus ulkopuolisesta maailmasta. Se on vain varoitus tietoiselle mielelle, että suunnitelmaa pitää ehkä muuttaa. Siksi siihen ei kannata tarrautua. Kun tämä signaali on havaittu ja prosessoitu, niin siitä ei ole enää mitään hyötyä. Oman kokemukseni mukaan suurin osa ihmisistä jää turhaan jumittamaan tähän tunteeseen.

Ajatellaan vaikkapa sitä matkaa ruokakauppaan. Matkalla onkin odottamaton ongelma, vaikkapa iso kolari, jonka takia joudun jäämään pitkäksi aikaa autojonoon. Heti kun tajuan, että autojonossa joutuu kököttämään pitkään, niin todennäköisesti koen jonkinlaista turhautumista. Tämän kun näkee herätesignaalina tietoiselle mielelle, että alkuperäinen (karkea) suunnitelma automatkasta ei toteudu, niin pian tämän tajuamisen jälkeen voi hyväksyä tilanteen ja edetä sen mukaan miten todellisuus nyt näyttäytyy.

Alkuperäisellä suunnitelmalla kun ei ole välttämättä mitään erityistä relevanssia. Ruokakauppaan mentäessä meillä on väistämättä joku karkea mielikuva siitä miten matka menee: mikä on reitti ja kauan matkaan menee jne. Toki haluamme päästä tästä mahdollisimman nopeasti, mutta aikataulumme kestää kyllä pientä varianssia esim. matka-ajoissa. (Ja jos ei kestäisi, niin se pitäisi ottaa huomioon ennen suunnitelman toteuttamista.)

Turhautumisesta eroon pääseminen vaatii tietysti (pienen tason) kognitiivista uudelleenohjelmointia reaaliaikaisesti. Turhautumisen jälkeen pitää ensin tiedostaa metatasolla, että kokee nyt turhautumisen tunteen. Tämän jälkeen pitää tunnistaa, mistä turhautuminen johtuu. Oma kokemukseni on, että on yleensä helppoa sanoa mistä turhautuminen johtuu jos ajattelee sitä tällaisena herätesignaalina. Kannattaa myös muistaa, että tämä signaali on usein yliherkkä. Pienikin vihje siihen suuntaan, että tavoite ei toteudu voi generoida mieleen vahvankin turhautumisen tunteen.

Tämän jälkeen pitää vain hyväksyä tilanne ja muokata suunnitelma vastaamaan todellisuutta. Siinä missä alunperin näki itsensä ajamassa kodista ruokakauppaan normaalisti, näkeekin nyt itsensä autojonossa. Tässä vaiheessa pitää vain välttää vertailuja alkuperäiseen suunnitelmaan. Alkuperäinen suunnitelma on kuitenkin lennosta kyhätty, sinänsä mielivaltainen ajatus, joka ylipäätään mahdollistaa minkään tekemisen. Sillä ei ole välttämättä mitään sen suurempaa relevanssia. Haluamme tietysti suoriutua tällaisista hommista mahdollisimman nopeasti, mutta aina se ei onnistu. Ajatellaan vaikka vaihtoehtoista todellisuutta, jossa tämän autojonon sijaan matka ruokakauppaan on saman verran pidempi luonnostaan. Tämän hyväksymisessä ei ole mitään ongelmaa: matkassa kestää se mikä kestää.

Turhautumisen jälkeisen metatietoisuuden oppiminen ei ole nähdäkseni kovin vaikeaa. Kun tämän ajatusprosessin ymmärtää ja sen muutaman kerran onnistuneesti tekee, niin jatkossa tämä oman tunnetilansa havaitseminen tulee miltei automaattisesti. Ongelmaksi muodostuu useimmiten se, että turhautumisen syyn selvittäminen voi olla paljon vaikeampaa, jolloin tilanteen selvittäminen tuntuu raskaalta. (Ja itse asiassa voi tuntua helpommalta vain ryvetä turhautumisessa.)

Vastaavasti jos turhautumiseen jää kiinni, niin se voi jäädä elämään mieleen ja laajentua muihin asioihin, joilla ei ole mitään tekemistä sen kanssa mistä turhautuminen signaloi. Esim. siinä autojonossa voi ruveta ärsyttämään joku asia, vaikkapa edessä oleva auto. Ärsytyksen syy voi olla triviaali, mutta turhautumisen takia ärsytys voi kasvaa merkittäväksi. Lopuksi on vihainen ja ärsyyntynyt aivan turhaan.

Kaikki tässä sanottu tuntuu jotenkin liian triviaalilta ja ilmeiseltä, että sitä kannattaisi edes sanoa ääneen, mutta vaikuttaa siltä, että hyvin monet eivät näe asiaa tältä kantilta (tai joltain muulta, jolla pääsee eroon turhautumisesta) ja kärsivät turhaan. Ehkä aliarvioin muita.