Etsimisen mielentila

Olen käyttänyt delicious -kirjanmerkkipalvelua nyt noin viisi vuotta. Kirjanmerkkejä on kertynyt vajaa 1400 kappaletta. Ajatuksena on kai ollut, että laitan sinne talteen joko jo lukemiani sivuja tai sellaisia, jotka aion lukea myöhemmin. Mutta vähän aikaa sitten tajusin, että en juuri koskaan käy niitä sinne tallettamiani linkkejä uudestaan läpi. Laitan linkit talteen vain siksi, että voisin unohtaa ne.

Luen kuitenkin jatkuvasti kaikkea netistä. Seuraan tiettyjä nettijulkaisuja ja joitain keskustelupalstoja. Seuraan jopa Facebookin etusivua ja käyn joskus Twitterissäkin. Joskus etsin jotain tiettyä asiaa hakukoneilla ja joskus harhailen pitkin epämääräisiä linkkiketjuja muuten vaan. Eli olen karkeasti ottaen niin kuin suurin osa netin käyttäjistä.

Mutta tässä kaikessa on omituinen ristiriita. Kaikki tämä uusi, uusi ja uusi on pääosin epärelevanttia omien tavoitteideni kannalta. Kaikki se uusi on suurelta osin sinänsä mielenkiinnotonta ja usein yllätyksetöntäkin. Se vain tuntuu uudelta. Uuden lukeminen ei useimmiten aiheuta mitään suurta elämystä, pikemminkin päinvastoin, mutta se ei tunnu vähentävän halua saada vain lisää sitä uutta.

Jos tuon informaatiovirran laatua vertaa omaan kirjanmerkkikokoelmaani, niin ero on tietenkin valtava. Kirjanmerkit ovat minun itseni suodattama kokoelma kaikkein mielenkiintoisinta ja laadukkainta sisältöä, johon olen netissä törmännyt. (Seassa on tietysti kaikkea muutakin, mutta se ei ole varsinaisesti ongelma.) Se on taatusti jo valmiiksi suodatettu niin lähelle omia preferenssejä kuin on mahdollista.

Toki siellä on turhiakin linkkejä. Siellä on vanhentuneita linkkejä, vanhentuneita ajatuksia. Siellä on sivuja, joita minun ei tarvitse lukea uudelleen tai joita en vain halua lukea. Mutta pääosin siellä on minua kiinnostaneita artikkeleita, jotka ovat minun mielestä relevantteja ja hyvin kirjoitettuja.

Miksi siis en keskittyisi etsimään tietoa kirjanmerkkikokoelmastani? Sen sijaan, että lataisin aina vain uudelleen jotain kommenttisivua tai-mitä-lie, johon tuleva uusi kommentti ei kuitenkaan minua mitenkään kosketa. Miksi en perehtyisi vanhaan, kerran jo koettuun, tietoon, joka on laadultaan varmasti paljon parempaa kuin mihin todennäköisesti törmäisin uutta tietoa ahmiessa?

Siksi kai, että kaipaan sitä mielentilaa, että olen löytämässä jotain, että olen törmäämässä johonkin uuteen ja mielenkiintoiseen. Eli syynä ei ole se, että sen kaiken uuden seuraaminen johtaisi johonkin mielenkiintoiseen ja tärkeään. Vaan syynä on se, että tämä uuden etsiminen itsessään on koukuttavaa. Yritän päästä etsimisen mielentilaan.

Otankin siis projektiksi käydä läpi luo tallettamani kirjanmerkit. Ilman mitään erityistä tarkoitusta. Luen sieltä artikkeleita, jotka vielä tuntuvat merkityksellisiltä. Etsin jotain vanhaa.

(Toki tässäkin on taustalla se, että toivon löytäväni jotain uutta kaiken tuon vanhan seasta. Mutta olennaista onkin vain tämä havainto, että pelkkä ajatus siitä, että kävisin läpi vanhaa ja olennaista, tuntuu jotenkin epämiellyttävältä. Näin ei pitäisi nähdäkseni olla, vaan aivoni preferoivat uutta ihan syyttä suotta.)