Kun ottaa huomioon miten paljon ihmisten olot ovat historian saatossa parantuneet, niin kaikenlainen änkyröinti, jossa voivotellaan miten nykyään asiat ovat huonommin, voidaan ensimmäisenä approksimaationa tuomita täydeksi hölynpölyksi. Tietenkin voidaan esittää vastaesimerkkejä, mutta todennäköisyys, että joku sattumanvarainen tyyppi olisi osunut tällaiseen on häviävän pieni. Todennäköisintä on, että on ymmärretty väärin tai että myöhemmin osoittautuu, miten huononnus onkin oikeasti vain edistystä.
Tällainen änkyröinti vaikuttaa korreloivan iän kanssa, mikä viittaisi "kuninkaallisen astronomian" oireisiin. Kurt Vonnegutin jossain kirjassa oli tarina kuninkaallisesta astronomista, joka julisti ihmiskunnan loppua, koska tähdet olivat sammuneet. Syy tähtien sammumiseen oli astronomin iän myötä heikentynyt näkö. Jos siis vaikuttaa, että ihmiskunta on menossa kohti tuhoa, niin syy on todennäköisesti siinä, että on itse pudonnut lopullisesti kelkasta.
Voittamalla Suomen Turhin Julkkis -palkinnon osoittaa, ettei varmasti ole Suomen turhin julkkis. "Suomen turhin julkkis" on selvästikin tarpeellinen kategoria, mutta samalla kuitenkin sisäisesti ristiriitainen. Sama ristiriita ilmenee tietysti, kun samaan lauseeseen saadaan kauhisteltua Tuksun viimeisimpiä tempauksia ja sen kuinka vähän Tuksun sekoilut kiinnostavat kyseistä kauhistelijaa.
Jos asia on vaikea selittää, niin sitä ei ole vielä ymmärtänyt kunnolla.
torstai 3. helmikuuta 2011
Tajusin jossain vaiheessa, että olen huono kertomaan tarinoita. Muille se on tietysti ilmiselvää, mutta itse sitä on vaikea havaita ja vielä vaikeampaa myöntää. Ikävää tässä kyvyttömyydessä on se, että kirjoittamani tekstit ovat jokseenkin tylsiä. Tarinoilla niistä saisi ehkä lennokkaampia ja kiinnostavampia.
1) Tehokkuus/aikaansaamis/viivyttelynvälttämismetodin litmustesti: jos metodiin liittyy työpöydän siivoaminen, niin se on varmasti huuhaata.
2) Kommenteissa ted kysyi:
Kysymys kuuluu: mitä on mainitsemasi syyllisyydestä vapauttaminen, jota kaiketi on tyrkyllä ylenpalttisesti? Ja mikä mielestäsi olisi syy maksaa kulttuurista?
Uskon myös, että myös suurin osa muistakin ovat valmiita maksamaan, kunhan myynnissä on jotain muutakin kuin "syyllisyydestä vapauttamista".
Jäi tosiaan tarkentamatta mitä tarkoitin. Vallitseva malli musiikkibisneksessä on kärjistettynä se, että kuluttajat eivät saa hakea musiikkia netistä ilmaiseksi, koska se on väärin ja "tekijänoikeuksien rikkomista". Tämä ei ole kovinkaan kärjistetysti sanottu, kun ottaa huomioon millaista piratisminvastainen kampanjointi on ollut. Eli mitä esimerkiksi CD-levy myy on vapautumista tästä vääryyden tekemisestä. Musiikki tai sen käyttöoikeus pitää ostaa, koska on väärin tehdä muuten.
Mike Masnickin esityksessä näytetään miten homman voi tehdä toisin päin. Pitää vaan saada yhteys faneihin (connect with fans) ja antaa niille syy ostaa, niin mitään tekijänoikeusjärjestelmää ei edes tarvita. Nine Ninch Nails on siis ottanut uuden ajan musiikkijulkaisemisen haltuun antamalla faneilleen syitä ostaa. Itse musiikkia ja sen levitystä ei ole yritetty rajoittaa tekijänoikeusjärjestelmällä.
Lahjakkuudesta käsitteenä ja ideana on enemmän haittaa kuin hyötyä. Lahjakkuuden merkitystä on ylipäätään korostettu liikaa länsimaisessa kulttuurissa, mutta vaikka lahjakkuudella on tietty merkitys, niin sen aktiivinen ignoroiminen on kokonaisuutena parempi vaihtoehto. Kehittyvän yksilön kannalta tehokkain lähestymistapa on ajatella taitotasoa suoraan siihen käytetyn vaivan summana. Tämä "vaiva", määrätietoinen harjoittelu, ei tietenkään voi olla mitä vain tuhertelua vaan tarkkaan mietittyä ja pitkäjänteistä työtä.
Pienilläkin eroilla sisäsyntyisissä ominaisuuksissa voi olla iso vaikutus aivan huipulla, koska määritelmän mukaan kaikki eivät voi olla tarkalleen yhtä hyviä. Esimerkiksi urheilussa saadaan aina joku ero parhaimpienkin kesken ja kun tehdään näin hienovaraista eroa yksilöiden välille, niin sen ratkaisee, mahdollisesti, joku sisäsyntyinen ominaisuus. Mutta tällainen erottelu ei ole relevanttia kuin sen kannalta, että yksilöt saadaan johonkin täsmälliseen järjestykseen. Täsmällinen järjestys tarvitaan (ja halutaan!) esimerkiksi juuri urheilussa ja siksi kaikki eivät tietenkään voi olla parhaita.
Mutta jos kehittymisen kohde ei ole urheilukyvyt tai -taidot, jotka ovat muissa konteksteissa pääosin täysin hyödyttömiä, niin taitojen kehittymisellä täysin aloittelijuudesta jonkinlaiseksi asiantuntijaksi on valtava merkitys sekä yksilölle että yhteisölle ja yhteiskunnalle. Vaikka tässä prosessissa jäisi merkittäväkin ero kaikkein parhaimpiin, niin siihen nähty vaiva ei ole mitenkään turhaa. Toisin kuin urheilun tapauksessa, jossa ehdottomalle huipulle tähtäävälle joku maailman sadan parhaan joukkoon pääseminen on lopulta sama kuin täysi epäonnistuminen.
Kun taas vaikka ohjelmoinnissa kymmenen tuhannen parhaan joukkoon pääsemisellä olisi valtava vaikutus sekä yksilölle että yhteiskunnalle. Toki yksilölle voi jäädä tietynlainen kateus vielä parempia kohtaan, mutta tällainen "jämäsijoille" joutuminen on silti hyödyllistä eikä suinkaan usein mitenkään turhauttavaa. (Jos osaa nauttia siitä mitä tekee eikä päivähaaveile jostain glooriasta.)
Aivan yhtä tärkeä pointti on se, että tätä omaa potentiaaliaan ei voi tietää etukäteen, ennen kuin on intohimoisesti ja määrätietoisesti yrittänyt kehittää itseään vuositolkulla. Erityisesti urheilussa näkee ja kuulee jatkuvasti sanottavan että "minä en vain ole yhtä lahjakas kuin parhaat" kun todellisuudessa sanoja ei ole käyttänyt määrätietoiseen harjoitteluun vasta kuin naurettavan pieniä määriä. Lahjakkuuden puutetta voi spekuloida vasta kun on antanut oikeasti kaikkensa kehittymiseen.
Usko omaan potentiaaliin, tai ainakin siihen ettei ole erityistä "potentiaalin puutetta", on myös erittäin tärkeä osa kehittymistä. Carol Dweckin popularisoimissa tutkimuksissa on kerta toisensa jälkeen havaittu, että usko omien kykyjen jatkuvaan kehittymiseen määrää pitkälti kuinka paljon yksilö on valmis panostamaan kehittymiseen. Eli jos uskoo, että on mahdollista kehittyä harjoittelun kautta, niin ei lannistu vastoinkäymisistä. Sen sijaan jos uskoo, että vastoinkäymiset ovat merkki siitä, ettei ole lahjakas, niin todennäköisesti myös tällöin lopettaa yrittämisen.
Näiden takia lahjakkuudesta ei kannattaisi pitää niin suurta meteliä. Tottakai yksilöiden eroilla on merkitystä, joka voi joissain asioissa olla isokin. Mutta se on kokonaisuuden kannalta niin haitallinen käsite, että parempi approksimaatio on unohtaa koko sana.
The usual touchstone of whether what someone asserts is mere persuasion or at least a subjective conviction, i.e., firm belief, is betting. Often someone pronounces his propositions with such confident and inflexible defiance that he seems to have entirely laid aside all concern for error. A bet disconcerts him. Sometimes he reveals that he is persuaded enough for one ducat but not for ten. For he would happily bet one, but at ten he suddenly becomes aware of what he had not previously noticed, namely that it is quite possible that he has erred. (Critique of Pure Reason, A824/B852)
Tämän voisi ehkä laajentaa niin, että sellaiset väitteet tulevaisuutta koskien, joita ei voi uudelleenmuotoilla rahavedoksi, ovat tyhjänpäiväisiä.
Tekstit
