torstai 17. maaliskuuta 2011

Miksi innostuin Khan Academysta

Osasyy miksi olen niin innoissani Khan Academyn kaltaisista projekteista on se, että oma kokemukseni esimerkiksi juuri matematiikan opiskelusta on aika lailla ristiriitainen. Olin toisaalta innostunut matematiikasta ja se tuntui pääosin aika helpolta. Yliopistotasollakin matematiikka ja laskennan teorian tyyliset aiheet tuntuivat hauskalta, mutta opetus oli isolta osin todella huonoa.

Erityisesti matematiikan opetus oli sellaista, että varsinainen opetus oli usein suorastaan oppimisen tiellä. Ei sillä, että luennoijat olisivat tarjonneet väärää tietoa vaan että se oli pääosin paketoitu formaattiin, jossa tavallisen opiskelijan oli hyvin vaikea pitää motivaatiotaan yllä. Pelastukseksi tuleekin varmasti usein opiskelijoiden keskinäinen yhteistyö.

Khan Academyn malli on se, että opiskelijat käyttävät luentomateriaaliaan omassa rauhassa ja omaan tahtiin ja yhteistilaisuudet ovat harjoittelua varten. Luentomateriaalin pitää tietysti olla paloiteltu riittävän pieniin ja selkeisiin kokonaisuuksiin. (Ja harva opettaja tuskin osaa esittää materiaalinsa yhtä selkeästi kuin esimerkiksi tuo Sal Khan.) Tällä tavalla opiskelija voi esimerkiksi palata vaikeaksi kokemaansa aiheeseen uudelleen eikä tarvitse pelätä kysyvänsä tyhmiä. Sitten luentojen sijaan voisi olla tilaisuuksia, joissa harjoitellaan varsinaista touhua, vaikka laskemista. Tietysti kaikessa tulee eteen resurssit ja niiden riittävyys. Mutta se on minusta ilmiselvää, että luennointi nykyformaatissa on epätehokasta.

Matematiikan luennoija voi tietysti tähän väliin sanoa, että ne jotka eivät opi ovat tyhmiä ja että joillekin nykysysteemi ei näytä tuottavan ongelmia [1]. Mutta ainakin oma ja monien tuttujeni kokemus on se, että silloin kun asiat ovat olleet paremmin, ts. innostunut luennoitsija tai erityisesti innostunut laskuharjoitusten vetäjä ja oma motivaatiokin pysyy korkealla, niin tuloksetkin olivat selvästi parempia. Motivaation puute ja "tyhmyys" ovat usein seurausta (huonosta) opetuksesta.

En yritä väittää, että läheskään kaikki pystyisivät tekemään itsestään huippumatemaatikoita. Mutta tiellä siihen voi olla esteitä, jotka oltaisiin voitu välttää.

[1] Oma tarinansa on sitten se, että matematiikan luennoijiksi päätyy todennäköisimmin ihmisiä, joille tämä vallitseva opetustapa ei tuota ongelmia.

1 kommentti:

tommi kirjoitti...

Olen alkanut ajatella, että tässä on syy, miksi menestyvät tieteen popularisoijat ovat myös huippututkijoita (tietenkin sen ohella, että heidän asemansa antaa auktoriteettia tietämättömien massojen silmissä.) Toisin sanoen miksi he käyttävät aikaansa sellaisten asioiden selittämiseen, jotka suunnilleen jokaisen lukionopettajan pitäisi hallita.

Ehkä asioiden selkeästi esittäminen ei olekaan mikään triviaali asia. Ehkä matka asian hallitsemisesta (esimerkiksi osaa ratkaista laskuja) sen ymmärrettävään esittämiseen on suunnilleen sama kuin jonkin kappaleen soittamisesta nuotilleen siihen, että se soitetaan niin, että kuulijakin nauttii.

En ole tutustunut tuohon linkittämääsi mutta kun olen katsonut jotain kursseja esimerkiksi Berkeleyn yliopistosta, ei voi kuin todeta, että maailman huippupaikoissa opetus on todellista rautalangasta vääntämistä. Äärimmäisen selkeää, konkreettista ja ennen kaikkea (tämä ehkä tiedostetaan huonoiten) niin rytmitettyä, että kuulija ei pitkästy tai putoa kärryiltä.