Huumorin evolutionäärinen synty ja tarkoitus

Daniel Dennett esitteli taannoin lyhyessä puheessaan selitysmallin (nimeltään Hurleyn malli) sille, mikä on huumorin tehtävä ja tarkoitus aivoissamme. Esitys jäi ärsyttävästi cliffhangeriin. Nyt joku opiskelija oli nauhoittanut iPhonellaan Dennettin pidempää luentoa samasta aiheesta, mutta siitäkin on vain vajaa puolet julkaistu.

Onneksi Dennett pääsee jälkimmäisessä esityksessä jo asiaan, vaikka esitystä ei kokonaan pääse näkemään. Teoria on tiivistetysti se, että evoluutio on kehittänyt huumorin palkitsemismekanismiksi väärin menevien ennustusten "debuggaamiseen". Tässä tarkoitetaan siis ei-tietoista jatkuvaa ennustamista, joka mahdollistaa esimerkiksi jouhevan liikkumisen. Aivojen pitää tehdä tätä ennustamista reaaliaikaisesti ja mahdollisimman luotettavasti. Ongelma ei ole helppo ja virheitä tulee tietysti jatkuvasti.

Näiden virheiden havaitseminen, ymmärtäminen ja korjaaminen, karkeasti sanoen "debuggaaminen", vaatii aivoilta resursseja (erityisesti tietoisuuden kohdistamisen ongelmaan). Ylipäätään tietoinen ajattelu nykytutkimustenkin valossa on raskasta touhua, johon ei riitä resursseja ihan loputtomiin. Hurleyn malli väittää, että evoluutio on luonut huumorin mekanismiksi, joka palkitsee tästä debuggaamisesta. Eli kun ennuste menee sopivalla tavalla pieleen ja sen huomaa, niin tämän ristiriidan korjaaminen aiheuttaa meissä mielihyvää.

Tämä mielihyvä, "palkinto", ei ole suoranaisesti yhteydessä nauruun. Usein siitä seuraa naurua, mutta nauramme myös muista syistä. Nauru itsessään voi olla kehittynyt tyystin eri evoluutiopolkua.

Kulttuuri on sitten ruvennut käyttämään tätä aivojen piirrettä hyödykseen komedian saralla. Ihmisten itse luoma huumori on tietysti samalla tavalla superstimulus siinä missä suklaaleivos on sokerihampaalle ja nuoret seksikkäät mallit lisääntymisvietille.

Hurley, Dennett ja Adams ovat kirjoittaneet teoriasta kirjan, Inside Jokes, joka ilmeisesti julkaistaan joskus alkuvuodesta 2011.