Minusta tuli hammaslangan käyttäjä

Olen löytänyt itsestäni hammaslangan käyttäjän. Se on varmaan merkki jostain mielen heikkoudesta, mutta olkoon niin. En tee sitä millään OCD-intensiteetillä, mutta riittävän usein että sitä voi sanoa tavaksi. Usein tietysti neuvotaankin, että haluamistaan asioista pitää tehdä itselleen tapa, niin niiden toimien ylläpitäminen on helpompaa. Onhan siinäkin tiettyä perää, mutta se on vähän jälkiviisastelua. Sitten kun tapa on muodostunut niin on helppo sanoa, että asia ratkaistaan tekemällä siitä itselleen tapa.

Olen ollut vähän huono käymään hammaslääkärissä. Käynneillä on liikaa väliä ja hammaskalusto ehtii mädäntyä välillä. Sitten hoitotoimenpiteetkin ovat rajumpia ja asiakaskokemus ei välttämättä miellyttävin. (Hammaslääkäreillä on varaa olla töykeitä.) Viimeisimmällä keikalla päätin kokeilla miltä tuntuu poraaminen ilman puudutusta. Reiät eivät olleet juuressa asti, joten ajattelin, että sama tuska ja vaiva se on kuin puudutuspiikin iskemisessä. Oikeassa olin. Poraaminen ei juurikaan edes sattunut. Ei se silti mukavaa ollut, mutta aika paljon helpompaa kuin olin kuvitellut.

Hammaslangan käytön aloittaminen ei liittynyt kuitenkaan hammaslääkäripelkoon. Pikemminkin päinvastoin. Silloin kun välttelin hammaslääkärissä käyntiä, niin välttelin myös hampaiden hoitoa. Ne menivät jotenkin näppärästi käsi kädessä. Eihän se mitenkään rationaalista ollut mutta mikäpäs nyt olisikaan. Sitten kun pääsin pelosta vähän eroon, niin pystyin keskittämään huomioni paremmin esimerkiksi ikenieni alle. Löysin saman nautinnon ikenien sisälmyksien putsaamisesta kuin joskus saa esim. imuroimisesta. Se vain tuntuu hyvältä, että saa likaa poistettua. Slavoj Zizek taisi sanoa samaa Psycho-elokuvan murhanjälkeisestä siivouskohtauksesta. Siinä Norman putsaa perusteellisesti kylpyhuonetta ja katsoja saa omituista mielihyvää siitä, kun inhottavat tahrat putsaantuvat.

Saas nähdä mitä seuraavassa tarkistuksessa sanovat. Pian varaan ajan.