Tietyissä bloggaajapiireissä oli joskus sellainen meininki, että kynnys kirjoittamiseen piti laskea mahdollisimman alas, että sai ylipäätään mitään julkaistua. Henkiset solmut tekivät yksinkertaisenkin kirjoittamisen mahdottoman vaikeaksi. Siksi blogin otsikko tai alaotsikko oli jotain väheksyvää kuten "sekalaisia hajamietelmiä", "satunnaista pölinää" ja niin edelleen. Monet korostivat kirjoittavansa vain itselleen. Kaikki tämä loi vaikutelman, että tärkeintä oli saada julkaistua edes jotain.
Syntyy mielikuva heikkoitsetuntoisesta ressukasta, jota pitää kauheasti kannustaa, että se saisi edes jotain sanottua. Näitä suurella vaivalla aikaansaatuja ähinöitä piti sitten juhlia. "On se hienoa, että sait näinkin paljon sanottua!" Toive kai oli, että epäselvästi muotoiltu ja keskeneräinen ajatus tarttuisi johonkin lukijaan ja kehittyisi kenties sitä kautta eteenpäin.
Jos kirjoittamisen ottaa sen sijaan välineenä ajattelutaidon kehittämisessä, niin näkymä on hyvin toisenlainen. Pyrkimys ilmaisun selkeyteen ja koherenttiin rakenteeseen toisaalta terävöittää viestiä. Ja mikä tärkeämpää, kirjoittaminen ei ole vain valmiiden ajatusten muuttamista kirjalliseen muotoon. Kirjoittaminen on ajattelua. Mutta toisaalta pyrkimyksellä selkeyteen on tarkoitus myös parantaa omaa ajattelua.
Kehittyminen kirjoittajana ja ajattelijana ei tapahdu automaattisesti. Venkatesh Rao väittää, että kirjoitustaitoa voi kehittää vain jatkuvalla uudelleenkirjoittamisella. Uudelleenkirjoittaminen ja muokkaaminen ovat sitä työtä, jotka toisaalta parantavat tekstiä ja toisaalta kehittävät kirjoittamisen ja ajattelemisen taitoa.
Uudelleenkirjoittaminen ei tunnu mukavalta. Jos alkuperäisen tekstin pusertaminen tuntui urotyöltä, niin saman tekstin uudelleenkirjoittaminen moneen kertaan voi tuntua täysin mahdottomalta. Mutta tältä ei voi välttyä, jos haluaa kehittyä kirjoittajana. Kuten Rao sanoo, omien tekstin ja ajattelun laadulle on vaikea löytää järkeviä ulkoisia mittareita. Pitää siis kehittää sisäinen taito tunnistaa oman tekstin ja ajattelun laatu. Se ei onnistu, jos ei koskaan palaa teksteihinsä ja yritä parantaa niitä.
Oma näppituntumani on se, että suurin osa kirjoittamisesta menee sellaisessa epämääräisessä "ihan hyvin se tuli kirjoitettua" -fiiliksessä. Samalla vältetään parhaan mukaan, että joutuisi lukemaan tai korjaamaan omaa valmista tekstiään. Varsinaisen kirjoittamisprosesin aikana tekstiä pystyy vielä muokkaamaan, mutta jo päivän tauko voi tehdä tekstiin palaamisesta miltei mahdottoman. Tällainen välttely ei kuitenkaan millään tavalla kehitä omia taitoja.
Jos uskoo Venkatesh Raon väitteitä, niin yhden artikkelin määrätietoinen uudelleenkirjoittaminen on vain vaatimaton alku. Se on alku tuhansien ja taas tuhansien tuntien uudelleenkirjoittamisessa. Uudelleenkirjoittamisen taitokin tietysti kehittyy ja ennen pitkää pystyy tuottamaan siedettävää tekstiä ihan suoraankin. Olen aika varma, että suurin osa bloggaajista ja ylipäätään kirjoittajista hyötyisi valtavasti määrätietoisesta harjoittelusta. Se vaatii asennemuutosta.
Kello on siirtynyt haudan suulta
3 viikkoa sitten
Tekstit
2 kommenttia:
En oikein tiedä. Lähinnä hävettää aina jälkikäteen että oli niin typerä että meni kirjoittamaan jotain. Kuvitteli kai että tietäisi jostain jotain, muita kiinnostaisi se asia, ja että asia olisi jotain jonka ylipäänsä voi viestiä kommunikoimalla. Nämä kaikki osoittautuvat aina myöhemmin vääräksi, joten ainoa realistinen suhtautumistapa omiin kirjoituksiin myöhemmin on poistaa ne.
Minusta bloggaajat olivat aivan riittävän hyviä kirjoittajia. Enemmänkin ärsytti tekstien sensurointi ja tahallinen sekavuus. Harmitti kun en saanut sisältöä luettavakseni vain siksi, että joku halusi vaikuttaa fiksulta.
Luen joskus vinkkejä auton huoltoon keskustelupalstoilta. Niitä lukiessa saa nauraa ja kadehtia yhtä aikaa. Kertakaikkiaan nerokasta ilmaisua. Jutut tietenkin vilisevät kaikenlaisia virheitä mutta eivät sellaisia, jotka jotenkin vaikeuttaisivat ymmärtämistä.
Toisaalta taas en osaa nähdä mitään puolusteltavaa siinä, kun taitava kirjoittaja sotkee viestiään tahallisella epämääräisyydellä ja moniselitteisyydellä silkkaa pelkurimaisuuttaan tai mielistelynhaluaan.
Juttusi sinänsä pitää vahvasti paikkansa, mutta mielestäni sitä ei pitäisi kohdistaa "huonoille" kirjoittajille. Huonot ovat hyvä syntipukki mutta tuskin koskaan oikeita vikapäitä. Ajatuksesi pitäisi lukea jonkinlaisena terapiana tai uudelleenkoulutuksena kirjoittajille, jotka rakentavat itselleen ja egolleen suojamuuria sanavalmiudellaan.
Lähetä kommentti