tiistai 13. syyskuuta 2011

Syöpäpotilaiden toiveet

Facebookissa kiertää joku meemi, jossa statuspäivityksissä on jotain tämäntyylistä:
Meillä on toiveena uusi koti, uusi auto, uusi kännykkä tai että onnistuisimme pudottamaan painoa.. loputon lista,eikö vain.
Syöpäpotilaalla on ainoastaan yksi toive ja se on taistella sairauttaan vastaan.
Sinänsä kai hyvää tarkoittava sisältö, mutta lähemmin tarkasteltuna se trivialisoi ongelman ja saa syöpäpotilaat näyttämään avuttomilta luusereilta. Tottakai syöpä vituttaa ja tottakai syöpäpotilas haluaisi päästä eroon syövästään ja nopeasti kehittyvä syöpä tekee elämästä sietämättömän ja niin edelleen ja niin edelleen. Mutta todellisuudessa hyvinkin dramaattisen negatiivisen tapahtuman, jopa neliraajahalvauksen, jälkeen esimerkiksi yleinen tyytyväisyys ja onnellisuus palautuu lopulta ennalleen. Sama pätee varmasti suureen osaan syöpäpotilaista. Kukaan heistä ei tietysti haluaisi kuolla ennen aikojaan ja toivoisi elävänsä mahdollisimman pitkään. Mutta suurin osa heistä myös jatkaa mahdollisuuksiensa mukaan elämäänsä ja siinä rupeaa pyörimään arki niin kuin muillakin.

Terveet ihmiset vertaavat mielikuvaansa sairastumisesta nykytilaansa ja tämä tuntuu aina loputtoman murheelliselta. Mutta kun sairastunut ihminen selviää shokistaan (jos selviää), niin elämä jatkuu ja sitä eletään uusien realiteettien pohjalta. Onnellisuuden baseline muuttuu. Tällaiselle ihmiselle voi tuntua lähinnä banaalilta, jos joku toitottaa hänen puolestaan, että "on vain yksi toive". Todellisuudessa sairauden kanssa elävä todennäköisesti haluaa enemmän, että häneen suhtaudutaan kuin tavalliseen ihmiseen. (Tietysti vain niiltä osin kuin se on mahdollista ja järkevää.)

Ylläolevan sanominen on tietysti joidenkin mielestä töykeätä ja loukkaa sairaiden tunteita. Itse uskon tietämäni ja kokemani perusteella päinvastoin. Ei tarvitse tietenkään töykeä olla, mutta luulen, että suurin osa toivoo pikemminkin normaalia suhtautumista kuin tällaista "uhrittamista". Toki sairastuneet, esim. syöpäpotilaat, kaipaavat myös empatiaa ja jotain myötäelämistä. Mutta he myös elävät elämäänsä ja kaipaavat varmasti enemmän normaalia kanssakäyntiä. 

Voin tietysti olla väärässäkin.

1 kommentti:

Mikko kirjoitti...

Hyvä teksti.