Syöpäpotilaiden toiveet

Facebookissa kiertää joku meemi, jossa statuspäivityksissä on jotain tämäntyylistä:

Meillä on toiveena uusi koti, uusi auto, uusi kännykkä tai että onnistuisimme pudottamaan painoa.. loputon lista,eikö vain.
Syöpäpotilaalla on ainoastaan yksi toive ja se on taistella sairauttaan vastaan.

Sinänsä kai hyvää tarkoittava sisältö, mutta lähemmin tarkasteltuna se trivialisoi ongelman ja saa syöpäpotilaat näyttämään avuttomilta luusereilta. Tottakai syöpä vituttaa ja tottakai syöpäpotilas haluaisi päästä eroon syövästään ja nopeasti kehittyvä syöpä tekee elämästä sietämättömän ja niin edelleen ja niin edelleen. Mutta todellisuudessa hyvinkin dramaattisen negatiivisen tapahtuman, jopa neliraajahalvauksen, jälkeen esimerkiksi yleinen tyytyväisyys ja onnellisuus palautuu lopulta ennalleen. Sama pätee varmasti suureen osaan syöpäpotilaista. Kukaan heistä ei tietysti haluaisi kuolla ennen aikojaan ja toivoisi elävänsä mahdollisimman pitkään. Mutta suurin osa heistä myös jatkaa mahdollisuuksiensa mukaan elämäänsä ja siinä rupeaa pyörimään arki niin kuin muillakin.

Terveet ihmiset vertaavat mielikuvaansa sairastumisesta nykytilaansa ja tämä tuntuu aina loputtoman murheelliselta. Mutta kun sairastunut ihminen selviää shokistaan (jos selviää), niin elämä jatkuu ja sitä eletään uusien realiteettien pohjalta. Onnellisuuden baseline muuttuu. Tällaiselle ihmiselle voi tuntua lähinnä banaalilta, jos joku toitottaa hänen puolestaan, että "on vain yksi toive". Todellisuudessa sairauden kanssa elävä todennäköisesti haluaa enemmän, että häneen suhtaudutaan kuin tavalliseen ihmiseen. (Tietysti vain niiltä osin kuin se on mahdollista ja järkevää.)

Ylläolevan sanominen on tietysti joidenkin mielestä töykeätä ja loukkaa sairaiden tunteita. Itse uskon tietämäni ja kokemani perusteella päinvastoin. Ei tarvitse tietenkään töykeä olla, mutta luulen, että suurin osa toivoo pikemminkin normaalia suhtautumista kuin tällaista "uhrittamista". Toki sairastuneet, esim. syöpäpotilaat, kaipaavat myös empatiaa ja jotain myötäelämistä. Mutta he myös elävät elämäänsä ja kaipaavat varmasti enemmän normaalia kanssakäyntiä. 

Voin tietysti olla väärässäkin.

Toimtuksen huomautus: olin kirjoittamassa tätä kommenttina erääseen blogikirjoitukseen, mutta tajusin, että vastasin oikeastaan täysin asian sivuun, eikä kirjoitus mitään kysymystä esittänytkään. Päätin siis muuttaa kommentin blogikirjoitukseksi. 

Aihe on jotenkin erityisen vaikea, jonka huomaa esimerkiksi tekstini anteeksipyytelevästä tyylistä. Monet arvostamani kirjoittajat pitävät kaikkea "itämaisuuteen" ja meditaatioon liittyvää pelkkänä tyhjäpäisenä hörhöilynä. Itse olen sitä mieltä, että siitä on irroitettavissa tämä vaikeasti kuvailtava mutta hyödyllinen harjoite. 

--

Jos jotain "itämaisuudesta" on irrotettavissa niin nimenomaan nyt-hetkessä oleminen. Meditaation nimellä kulkeva harjoite opettaa olemaan läsnä tässä hetkessä. Siinä ei ole, minun mielestä, mitään mystistä tai selittämätöntä. Mutta toki sitä pitää ensin harjoittaa ja harjoitella ennen kuin voi varsinaisesti kuvailla tätä olemisen tilaa. Vähän sama kuin pitää oppia pyöräilemään, että tietää miltä tuntuu pyöräillä. Tietoinen mieli "haluaa" jatkuvasti elää joko menneisyydessä tai tulevaisuudessa eikä se ole kummassakaan yleensä tyytyväinen. Näiden ignoroiminen vaatii harjoitusta ja työtä.

Omasta kokemuksesta voin sanoa, että tämän taidon alkeellinenkin oppiminen on hyödyksi sekä kognitiivisena metataitona että elämänfilosofisena apuvälineenä. Tässä ei ole tietääkseni mitään varsinaista hörhöilyä. Näen touhun vain välineenä tietynlaiseen mielentilaan pääsemiseen. (Vaikka ymmärrän samalla, että tämä on niitä ainoita mielentiloja, joissa välineellisyys katoaa.)

Meditaatio sellaisenaan on puhdasta nyt-hetkessä olemista. Tilassa ollessa olemisella ei ole sen kummempaa tarkoitusta. Toki sen voi ulkopuolelta nähdä esim. stressiä vähentävänä harjoitteena. (Mitä se kai joidenkin tutkimusten mukaan on.) Meditaatio mukana muussa olemisessa on oikeastaan vain kognitiivisen uudelleenohjelmoinnin keino, jolla voi neutraloida ja kontrolloida aika hyvin esimerkiksi tunnereaktioita.

Minun mielestä noin yleisesti ottaen touhulla ei tarvitsisi olla mitään varsinaista yhteyttä itämaisuuteen, koska se ei tarvitse mitään uskomusjärjestelmää ympärilleen. Puhtaimmillaan se on vain tietynlainen tietoisuuden ja mielen harjoite, jolla on (tai on olematta) vaikutus henkilön prefrontaalisen aivokuoren toimintaan. Yhteydet hörhöilyyn toki sekoittavat pakkaa, mutta toisaalta aiheesta on vaikea ylipäätään puhua, koska en tiedä mitään toista hyvää termiä meditaatiolle. "Meditaatio" ei ole sekään hyvä termi, koska se on niin monitulkintainen ja epäselvä käsite.

On kuitenkin mielestäni olemassa harjoite, johon parhaiten (vaikkakin huonosti) sopii termi "meditaatio", johon ei tarvitse liittyä mitään uskonnollista ja josta on välitöntä ja pitkäaikaista hyötyä metakognitiivisena taitona. Hyötyä tulee myös pelkästään harjoittamisesta.

Sanat eivät ole taidetta

Jos sanojen ja lauseiden esteettinen ihailu ja niillä "taiteilu" olisi vain harmiton harrastus kuten postimerkkien keräily, niin sen voisi hyväksyä. Valitettavasti se kuitenkin sotkeutuu perustavalla tavalla ihmisyyden keskeisimpään olemukseen, ajatusten ja ideoiden maailmaan, ja siksi ei ole suotavaa. Tekstin pitäisi toimia ideoiden apuna eikä omana esteettisenä olomuotona. Ei "runoilua" ole tietenkään syytä kieltää, koska se olisi mahdotonta ja huono idea muutenkin. Mutta on hyvä tehdä tätä harrastaville tiedoksi, että touhussa voi ajautua pahasti sivuraiteille ja sieltä voi olla vaikeaa löytää takaisin.

Silloin kun teksti toimii mahdollisimman puhtaasti ideoiden ja ajatusten välittämisessä, niin se ei ole itsessään kaunista, hauskaa tai muutenkaan mielenkiintoista. Mutta sitä myöten teksti todennäköisesti toimii tarkoituksessaan paremmin. Toive siitä, että teksti kuulostaisi hauskalta tai muuten vain hyvältä, on merkki, että on unohdettu mistä tässä on lopulta kyse.

"Sanataiteilijoille" tämä kaikki voi kuulostaa turhan radikaalilta ja vastenmieliseltä, mutta heille sanon vain, että menkää muualle leikkimään.

Luonnosten luonne

"Luonnos" (engl. draft) on vain kiertoilmaus sille, että tuotos on paska eikä ansaitse nähdä päivänvaloa koskaan. Mitään luonnosta ei tarvita, jos tekee jotain oikeasti hyvää ja sellaista jonka tulee oikeasti saamaan valmiiksi. "Luonnokseksi" jäävät kaikki ne, joiden on tarkoituskin jäädä kesken.

Luonnokset voi huoletta poistaa.